Historiallinen päivä Suomelle ja Natolle - ei enää koskaan yksin!

04.04.2023 klo 17:30

Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on iloinen siitä, että Suomi on nyt Naton jäsen.

- Tänään on suuri päivä, ilon päivä. Suomen lippu on tänään nostettu salkoon Naton päämajassa Brysselissä. RKP:n ja oma pitkäaikainen tavoitteeni Suomen Nato-jäsenyydestä on vihdoin toteutunut. Tästä lähtien Suomi on Nato-maa. Tämä on historiallinen päivä, joka vahvistaa sekä Suomen että Naton turvallisuutta, Henriksson sanoo.

Henriksson on osallistunut Suomen Nato-prosessiin valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan, TP-UTVA:n, jäsenenä.

- Suomella on aina ollut vahva puolustus, mutta tärkeä pala on puuttunut – nyt myös se on paikallaan. Suomi on tästä päivästä lähtien 5 artiklan turvatakuiden piirissä, ja se antaa meille parhaan mahdollisen suojan. Emme liittyneet Natoon ollaksemme uhka kenellekään, vaan maksimoidaksemme oman turvallisuutemme. Vanhempani ja heidän sukupolvensa elivät sodan läpi, ja yksi tärkeimmistä opeista oli: "Ei enää koskaan yksin!" kuten kenraali Adolf Ehrnrooth sanoi, Henriksson sanoo.

Henriksson korostaa, että on tärkeää, että Ruotsista tulee jäsen mahdollisimman pian.

- Odotan, että Suomi ratifioi Ruotsin jäsenyyden välittömästi ja että Ruotsista tulee Naton jäsen mahdollisimman pian. Jäsenyytemme on täysimääräinen vasta silloin kun myös Ruotsi on jäsen. Ruotsin asia on meidän, Henriksson sanoo.

Henriksson sanoo olevansa ylpeä siitä, miten maassamme on hoidettu Suomen Nato-jäsenyysprosessi, kansan vahvalla tuella.

-Haluan kiittää tasavallan presidenttiä, pääministeriä, ulkoministeriä ja puolustusministeriä rakentavasta ja hyvin tehdystä työstä koko Nato-prosessin ajan, Henriksson päättää.
Anna-Maja Henriksson

Kiitos demokratiastamme kuuluu sotiemme veteraaneille

Vajaat 70 vuotta sitten Suomi oli tienhaarassa. Veteraanien taistelun ansiosta pystyimme valitsemaan oikean tien. Säilytimme itsenäisyytemme ja saimme jatkaa demokratian polulla.
Anders Adlercreutz
27.04.2023 klo 13:09

Ruotsalainen eduskuntaryhmä valitsi uuden pääsihteerin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.04.2023 klo 15:49

RKP vastasi hallitustunnustelija Orpon kysymyksiin

Suomen ruotsalainen kansanpuolue julkaisi tänään vastauksensa hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä päätti vastauksista tänään tiistaina 18. huhtikuuta.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:22

Adlercreutz jatkaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana

Kansanedustaja Anders Adlercreutz on Ruotsalaisen eduskuntaryhmän järjestäytymiskokouksessa valittu jatkamaan puheenjohtajana. Eduskuntaryhmä piti tänään uuden vaalikauden ensimmäisen kokouksen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.04.2023 klo 14:57

Nato vie Suomeen uuteen aikaan

Suomi on nyt virallisesti Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton täysjäsen.
Anders Adlercreutz
04.04.2023 klo 16:02

Naisten tasavertaiset oikeudet ovat kaikkien vastuulla

Tänään, 8. maaliskuuta, kansainvälisenä naistenpäivänä kiinnitämme huomiota työhön naisten oikeuksien puolesta.
Thomas Blomqvist
08.03.2023 klo 09:59

Ministeri Blomqvist osallistuu tyttöjen ja naisten oikeuksien huippukokoukseen

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist johtaa Suomen valtuuskuntaa YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) istunnossa.
Thomas Blomqvist
06.03.2023 klo 14:56

Nyt voimme hävittää papilloomaviruksen aiheuttamat syövät kokonaan!

Lauantaina 4. maaliskuuta vietetään kansainvälistä HPV eli papilloomavirus -tietoisuuspäivää.
Veronica Rehn-Kivi
03.03.2023 klo 12:06

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta

Ryhmäpuheenvuoro 8.02.2023, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.02.2023 klo 14:57

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko, Näkymiä tulevien sukupolvien Suomeen

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Joakim Strand.
Christel Liljeström
24.01.2023 klo 15:00

Välikysymys nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Sandra Bergqvist.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.12.2022 klo 11:00

Vuoden 2023 talousarvio – palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 14.12.2022, Veronica Rehn-Kivi,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.12.2022 klo 11:00

Välikysymys suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta tulevaisuudessa

Ryhmäpuheenvuoro 7.12.2022, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.12.2022 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko oikeudenhoidosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.12.2022 klo 18:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Senaatti-konsernista ja valtion toimitilahallinnosta,

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaj Mikko Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 15:00

Suomen digitaalista kompassia koskeva selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 16:32

Välikysymys hallituksen EU-vaikuttamisen laiminlyönneistä ennallistamisasetuksessa

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.11.2022 klo 14:50