Saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi tarvitaan uusi saamelaiskäräjälaki

17.11.2022 klo 13:44
Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen uudeksi saamelaiskäräjälaiksi. Oikeusministeri, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on saamelaisasioista vastaava ministeri, ja hän on johtanut uuden saamelaiskäräjälain valmistelua koko hallituskauden ajan.

Henriksson pitää tärkeänä, että lakiesitys etenee eduskuntaan, vaikka hallituksessa ei päästy yksimielisyyteen. Keskusta äänesti esitystä vastaan.

- Saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi tarvitaan uusi saamelaiskäräjälaki. Suomi on saanut toistuvasti huomautuksia saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia valvovilta YK:n eri elimiltä. Näin ei voi jatkua. Suomen perustuslain mukaan saamelaisilla on itsehallinto koskien kieltä ja kulttuuria kotiseutualueellaan. On korkea aika uudistaa saamelaiskäräjälaki tavalla, jonka saamelaiskäräjät voi itse hyväksyä, sanoo oikeusministeri Henriksson.

YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevassa julistuksessa korostetaan, että alkuperäiskansoilla on oikeus päättää omien toimielintensä rakenteesta ja valita niiden jäsenet omien menettelyjensä mukaisesti. Henriksson korostaa, että saamelaiskäräjälain uudistaminen on välttämätöntä saamelaisten oikeuksien ja saamelaiskulttuurin elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

- On käsittämätöntä, miten lainsäädäntö joka on luotu suojelemaan pienen alkuperäiskansan kieltä ja kulttuuria voi aiheuttaa näin suuria ristiriitoja. Minä ja RKP olemme työskennelleet väsymättä saamelaisten oikeuksien puolesta koko hallituskauden ajan. Toivon, että eduskunnan enemmistö on asiasta samaa mieltä kuin me - että ihmisoikeudet eivät ole vain juhlapuheita varten. Nyt on kaikkien eduskuntapuolueiden aika näyttää korttinsa, Henriksson sanoo.

- Saamelaisia edustaa lain mukaan saamelaiskäräjät. Ei ole mahdollista tuoda eduskuntaan lakiesitystä, jolla ei ole myös saamelaiskäräjien tukea. Saamelaiskäräjilläkin tehdään päätöksiä demokraattisten periaatteiden mukaisesti, Henriksson sanoo

Anna-Maja Henriksson

Kansallinen elintarviketuotanto on tärkeä valmiuskysymys

Thomas Blomqvist
01.12.2022 klo 12:54

Oikeudenhoidon resursseja on lisättävä 

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu oikeudenhoitoa koskevasta valtioneuvoston selonteosta. Kansanedustaja Eva Biaudet (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan hallituksen tekemiä satsauksia ja sitä, että työtä on jatkettava tulevalla hallituskaudella. 
Eva Biaudet
01.12.2022 klo 18:00

Miehillä on oltava paremmat mahdollisuudet toteuttaa itseään ja pitää huolta terveydestään

Lauantaina 19.11. vietetään kansainvälistä miestenpäivää. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist muistuttaa, että tasa-arvotyö koskee ja hyödyttää myös miehiä.
Thomas Blomqvist
18.11.2022 klo 15:20

Toiminta Senaattikiinteistöissä on aina tultava etusialla

Tänään eduskunta on käynyt keskustelua valtioneuvoston selonteosta Senaatti-konsernista ja valtion toimitilahallinnosta.
Mikko Ollikainen
16.11.2022 klo 15:44

Norrback näkee digitalisaation hyvät puolet

Kansanedustaja Anders Norrback esitti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron, kun eduskunta tänään täysistunnossa käsitteli selontekoa Suomen digitaalisesta kompassista.
Anders Norrback
16.11.2022 klo 16:44

T&K- toiminnan verovähennyksiä koskeva laki on saatava eduskuntaan

Hallituskausi lähenee loppuaan ja hallituksella alkaa olla kiire saada jäljellä olevat lakiehdotukset eduskunnan käsittelyyn.
Anders Adlercreutz
15.11.2022 klo 14:45

Isien mahdollisuuksia olla läsnä lastensa arjessa on vahvistettava

Sunnuntaina vietämme isänpäivää. Päivän yhteydessä pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist muistuttaa, kuinka tärkeää on, että isille on mahdollisuus olla läsnä lastensa arjessa vuoden jokaisena päivänä. Se on tärkeää sekä lapsille että isille.
Thomas Blomqvist
12.11.2022 klo 12:22

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Hallitus hyväksyi tänään (10.11.2022) valtioneuvoston selonteon pohjoismaisista rajaesteistä.
Thomas Blomqvist
10.11.2022 klo 15:23

Ryhmäpuheenvuorot

Valtioneuvoston selonteko oikeudenhoidosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.12.2022 klo 18:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Senaatti-konsernista ja valtion toimitilahallinnosta,

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaj Mikko Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 15:00

Suomen digitaalista kompassia koskeva selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 16:32

Välikysymys hallituksen EU-vaikuttamisen laiminlyönneistä ennallistamisasetuksessa

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.11.2022 klo 14:50

Huoltovarmuusselonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjänä edustaja Veronica Rehn-Kivi
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.10.2022 klo 17:00

Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma

Ryhmäpuheenvuoro edustaja Anders Norrbackin pitämänä.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.10.2022 klo 15:43

Ilmasto- ja energiastrategia – pitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Ryhmäpuheenvuoro 13.10.2022, Puheenvuoron pitäjänä edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.10.2022 klo 15:00

Välikysymys energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Joakim Strand.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
05.10.2022 klo 15:00

Välikysymys vanhuspalveluiden tilanteesta ja terveyspalveluiden kriisiytymisestä

Ryhmäuheenvuoron pitäjä edustaja Rehn-Kivi
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
28.09.2022 klo 15:00

Lähetekeskustelu valtion talousarvioesityksestä vuodelle 2023

Ryhmäpuheenvuoro 20.9.2022, edustaja Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.09.2022 klo 13:25