Oikeus elämään ja terveyteen on taattava kaikissa tilanteissa

16.09.2022 klo 10:17
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään saanut valmiiksi potilasturvallisuuslakia koskevan mietinnön. Valiokunta kannattaa lakiesitystä, joka perustuu riittävän suojatyön takaamiseen tehohoidossa ja kriittisessä kotihoidossa työkiistan aikana, mutta ehdottaa pieniä muutoksia asiantuntijalausuntojen perusteella

Sekä perustuslakivaliokunta että työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ovat myös antaneet lausuntonsa, jotka tukevat lakiesitystä. RKP:n kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi uskoo, että vaikka tilanne on vaikea ja että omaishoitajien turhautumisesta on vahva ymmärrys, meidän on varmistettava, ettei meneillä olevan työtaistelun aikana menetetä ihmishenkiä.


- Uskon vahvasti julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoomme, joka tarjoaa kaikille kansalaisille perusturvan ja yhtäläisen mahdollisuuden saada tarvittaessa hoitoa ja apua. On tärkeää huomauttaa, että nyt ei ole kysymys omaishoitajien lakko-oikeuden rajoittamisesta. Omaishoitajat ansaitsevat toimivat, oikeudenmukaiset ja miellyttävät työolosuhteet. Heidän työtään pitää arvostaa myös muulla tavalla kuin kauniilla sanoilla. Toivon vilpittömästi, että saamme konfliktiin ratkaisun, jotta tätä lakia ei tarvitse soveltaa, Rehn-Kivi sanoo.

Rehn-Kivi korostaa myös, että tehtävämme on suojella ihmishenkiä kaikissa tilanteissa, erityisesti tehohoidossa, mutta pelisääntöjen tulee olla selvät.

- Ehdotetun lain säännöksiä tulisi soveltaa vain tilanteissa, joissa työriidan aiheuttama henkilöstöpula vaarantaa asiakkaiden tai potilaiden hengen tai terveyden. Kynnys julkisen vallan väliintulolle työriitatilanteessa tulee olla korkea ja sen tulee olla viimeinen keino riittävän henkilöstön turvaamiseksi työriidan aikana. Perusteet rajoituksille tulee olla tarkasti punnittuja ja rajoitusten tulee olla selkeästi määritelty ja rajattu, jotta ne voidaan kokea oikeiksi ja hyväksytyiksi, Rehn-Kivi sanoo.

 
Veronica Rehn-Kivi

Kiitos demokratiastamme kuuluu sotiemme veteraaneille

Vajaat 70 vuotta sitten Suomi oli tienhaarassa. Veteraanien taistelun ansiosta pystyimme valitsemaan oikean tien. Säilytimme itsenäisyytemme ja saimme jatkaa demokratian polulla.
Anders Adlercreutz
27.04.2023 klo 13:09

Ruotsalainen eduskuntaryhmä valitsi uuden pääsihteerin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.04.2023 klo 15:49

RKP vastasi hallitustunnustelija Orpon kysymyksiin

Suomen ruotsalainen kansanpuolue julkaisi tänään vastauksensa hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä päätti vastauksista tänään tiistaina 18. huhtikuuta.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:22

Adlercreutz jatkaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana

Kansanedustaja Anders Adlercreutz on Ruotsalaisen eduskuntaryhmän järjestäytymiskokouksessa valittu jatkamaan puheenjohtajana. Eduskuntaryhmä piti tänään uuden vaalikauden ensimmäisen kokouksen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.04.2023 klo 14:57

Nato vie Suomeen uuteen aikaan

Suomi on nyt virallisesti Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton täysjäsen.
Anders Adlercreutz
04.04.2023 klo 16:02

Naisten tasavertaiset oikeudet ovat kaikkien vastuulla

Tänään, 8. maaliskuuta, kansainvälisenä naistenpäivänä kiinnitämme huomiota työhön naisten oikeuksien puolesta.
Thomas Blomqvist
08.03.2023 klo 09:59

Ministeri Blomqvist osallistuu tyttöjen ja naisten oikeuksien huippukokoukseen

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist johtaa Suomen valtuuskuntaa YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) istunnossa.
Thomas Blomqvist
06.03.2023 klo 14:56

Nyt voimme hävittää papilloomaviruksen aiheuttamat syövät kokonaan!

Lauantaina 4. maaliskuuta vietetään kansainvälistä HPV eli papilloomavirus -tietoisuuspäivää.
Veronica Rehn-Kivi
03.03.2023 klo 12:06

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta

Ryhmäpuheenvuoro 8.02.2023, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.02.2023 klo 14:57

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko, Näkymiä tulevien sukupolvien Suomeen

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Joakim Strand.
Christel Liljeström
24.01.2023 klo 15:00

Välikysymys nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Sandra Bergqvist.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.12.2022 klo 11:00

Vuoden 2023 talousarvio – palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 14.12.2022, Veronica Rehn-Kivi,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.12.2022 klo 11:00

Välikysymys suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta tulevaisuudessa

Ryhmäpuheenvuoro 7.12.2022, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.12.2022 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko oikeudenhoidosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.12.2022 klo 18:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Senaatti-konsernista ja valtion toimitilahallinnosta,

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaj Mikko Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 15:00

Suomen digitaalista kompassia koskeva selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 16:32

Välikysymys hallituksen EU-vaikuttamisen laiminlyönneistä ennallistamisasetuksessa

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.11.2022 klo 14:50