Alueet, ruotsin kieli ja omavaraisuus ovat Ylen mietinnössä keskeisiä tekijöitä

12.09.2024 klo 17:47
Parlamentaarinen Yle-työryhmä, jonka tehtävänä on ollut arvioida Ylen julkisen palvelun tehtäviä ja rahoitusta, on nyt 33 kokouksen jälkeen päässyt yhteisymmärrykseen.

Ruotsalaisen kansanpuolueen edustaja työryhmässä, kansanedustaja Mikko Ollikainen pitää mietintöä tärkeänä työkaluna tulevaisuutta ajatellen, jatkuvasti muuttuvassa mediamaisemassa.


– Ylellä on hyvin laaja ja tärkeä rooli yhteiskunnassamme monella eri tasolla. Sen rooli on paljon muutakin kuin uutisointia ja viihdettä - se on demokratian ylläpitämistä, riippumattoman tiedonvälityksen varmistamista ja kulttuurisen ja kielellisen identiteetin vahvistamista, mutta se on myös tärkeä osa huoltovarmuuttamme ja kokonaisturvallisuuttamme, sanoo Ollikainen.

– Siksi olen tyytyväinen siihen, että työryhmä nyt on päässyt parlamentaariseen sopuun, jossa määritellään Ylen tulevaisuutta. Kuten kokousten määrä osoittaa, helppoa se ei ole ollut. Jo ennen työn aloittamista tiesimme, että puolueiden näkemykset eroavat toisistaan, mutta nyt olemme vihdoin päässeet parlamentaariseen yhteisymmärrykseen, Ollikainen sanoo.

Työryhmä toteaa myös, että Yleisradio on merkittävässä asemassa ruotsinkielisten ja muiden vähemmistöjen saatavilla olevan sisällön tuottajana. Työryhmä pitääkin ensisijaisen tärkeänä, että Ylen ruotsinkielisen ja vähemmistökielisen sisällön tuotanto ja jakelu turvataan nykyisellä tasolla.

– Ylen tarjoama ruotsinkielinen palvelu on uskomattoman tärkeä osa maan kahden kansalliskielen säilyttämisessä ja vaalimisessa. Meille tämä on ollut erittäin tärkeää, ja olen iloinen, että työryhmä on ymmärtänyt ruotsinkielisen sisällön merkityksen, jotta ruotsinkielinen palvelu voidaan turvata yhtäläisin ehdoin, mutta myös Suomen muiden vähemmistökielten sisältöjä, joissa riippumattoman ja uskottavan tiedon merkitys on tärkeä osa yhteiskuntaan integroitumista, sanoo Ollikainen.

– Raportissa todetaan myös, että Pohjoismaiden välistä ohjelmavaihtoa tullaan kehittämään entisestään, mikä puolestaan tukee ruotsin kielen merkitystä ja ymmärtämistä maassamme, Ollikainen sanoo.

Lisäksi Ollikainen pitää tärkeänä, että mietinnössä todetaan, että Ylen valtakunnallinen ja maakunnallinen uutis- ja lähetystoiminta on turvattava monipuolisen tiedonvälityksen varmistamiseksi.

– Ylellä on erittäin tärkeä rooli Suomen eri alueiden kattamisessa. Siksi on erittäin tärkeää, että Ylen toiminta kattaa jatkossakin koko Suomen tasavertaisesti nykyisellä tasolla ja estää Ylen toiminnan keskittymisen pelkästään pääkaupunkiseudulle. Jos Yle ei ole läsnä maakunnissa, on vaarana, että siellä olisi vain yksi media, mikä ei ole hyväksi median monimuotoisuuden kannalta, Ollikainen toteaa lopuksi.

 
Mikko Ollikainen