Koulujen sankarit ansaitsevat tunnustusta

05.10.2024 klo 17:10
Anders Adlercreutz kansainvälisenä opettajien päivänä:

Tänään 5. lokakuuta vietetään myös Suomessa kansainvälistä opettajien päivää. Suomalaiset koulut ovat maailman parhaita, ja opettajillamme on ratkaiseva rooli.


- Suurella kiitollisuudella muistelen omia opettajiani, jotka kouluvuosieni aikana muovasivat minusta sen ihmisen, joka olen tänään, sanoo opetusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anders Adlercreutz. 

Hallitus panostaa kouluihin ja lisää resursseja perusopetukseen. Äidinkielen ja matematiikan tuntien lisäämisen lisäksi hallitus panostaa lähes 100 miljoonaa euroa vuodessa oppimisen tuen vahvistamiseen, jotta kaikki oppilaat saavat tarvitsemansa tuen. 

- Opettajien rooli on ehdottoman keskeinen, kun panostamme enemmän perusopetukseen. Haluamme antaa opettajillemme työrauhaa ja resursseja perustaitojen vahvistamiseen, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen, Adlercreutz sanoo.

- Opettajamme ansaitsevat kaiken mahdollisen tuen ja kunnioituksen. Heillä on ratkaisevan tärkeä rooli yhteiskunnassamme. On tärkeää varmistaa, että opettajan ammatti pysyy houkuttelevana myös tulevaisuudessa ja että oppimisen edellytyksiä vahvistetaan. Toivotan kaikille opettajillemme kaikkea hyvää kansainvälisenä opettajien päivänä. Haluan kiittää teitä työstänne, jota teette joka päivä, antaaksenne lapsillemme välineet, joita he tarvitsevat elämää varten.


 
Anders Adlercreutz

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta

Eduskuntaryhmän ollessa aloitteellinen ajankohtaiskeskusteluun liittyen, ryhmämme sai pitää ensinmäisen puheenvuoron. Sen esitti ryhmän puheenjohtaja Otto Anderson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.12.2024 klo 13:49

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko - palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.12.2024 klo 15:00

Välikysymys sosiaali- ja terveyspalvelujen pelastamisesta

Ryhmäpuheenvuoro 20.11.2024, Henrik Wickström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.11.2024 klo 15:00

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainasta täysimittaisten sotatoimien jatkuttua 1 000 päivää

Ryhmäpuheenvuoro, ruotsalainen eduskuntaryhmä, Otto Andersson, 19.11.2024
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.11.2024 klo 14:26

VNS puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2025

Ryhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.11.2024 klo 15:00

Välikysymys palkkatasa-arvosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.10.2024 klo 14:56

Lähetekeskustelu 24.9.2024. hallituksen esityksestä talousarvioksi 2025

Rhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
24.09.2024 klo 15:52

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.09.2024 klo 15:00

Välikysymys ministeri Rydmanin asemasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.06.2024 klo 12:42