Liikenneinfra ja investoinnit.

13.02.2023 klo 10:40

Suomi on maa, jossa etäisyydet ovat paikoittain suuret, mutta kiitos toimivan infrastruktuurin myös pidemmän matkan voi taittaa suhteellisen lyhyessä ajassa. Toimiva infrastruktuuri luo edellytykset sekä yritystoiminnalle ja henkilöliikenteelle ja siksi sen kehittäminen on ollut ja tulee jatkossakin olla tärkeä teema poliittisessa päätöksenteossa. Olen tyytyväinen, että kuluneella hallituskaudella olemme pystyneet korottomaan perusväyläpidon rahoitustasoa ja tekemään huomattavia panostuksia myös Länsi-Uudenmaan infrastruktuuriin.

 

Valtiovarainministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö julkaisivat tammikuussa raportin koskien suurten rautatiehankkeiden vaikutuksia. Kaikki kolme suurta suunniteltua ratahanketta vaatisivat valtiolta ja kunnilta merkittäviä rahoitusosuuksia, sillä yksityisen rahoituksen osuus jäänee suhteellisen pieneksi. Ratahankkeilla olisi taloudellisten seurausten lisäksi myös merkittäviä negatiivisia ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Itse olen jo pitkään puoltanut olemassa olevien junayhteyksien, varsinkin Rantaradan ja Hanko-Hyvinkää-radan, kehittämistä uusien rakentamisen sijaan. Tuore tutkimus vahvistaa jälleen kerran, että se olisi oikea tapa edetä. Siksi olen iloinen, että päätimme heti hallituskauden alussa määrärahasta Rantaradan parantamiseen ja Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämiseen. Hanko-Hyvinkää-radan sähköistys on edellytys kilpailukykyiselle tavaraliikenteelle raiteilla ja se luo myös uusia mahdollisuuksia kehittää henkilöliikennettä Hangon ja Helsingin välillä.

 

Joulukuussa 2021 eduskunta päätti, hallituspuolueiden yhteistyöllä ja RKP:n ehdotuksesta, lisärahoituksesta kantatie 51:n valaistukseen ja jo viime vuoden puolella valaistus saatiin käyttöön myös Inkoon ja Karjaan välillä. Ja viime joulukuussa eduskunnan lisärahoitus kohdennettiin muun muassa valtatie 25:n kehittämiseen ja turvallisuuden edistämiseen. Molemmat tiet ovat tiheästi liikennöityjä ja siksi nämä panostukset ovat kirjaimellisesti elintärkeitä. Valaistut tiet ja sujuvammat risteykset lisäävät liikenneturvallisuutta ja vähentävät onnettomuuksia. Ne maksavat itsensä takaisin nopeamman, turvallisemman ja sujuvamman liikenteen ansiosta.

 

Huomaamme nyt, että jopa suuret kansainväliset yritykset ovat kääntäneet katseensa myös Länsi-Uudellemaalle. Tämä on osoitus siitä, että alueen yritysten ja kuntien yhteistyö ja logistiset panostukset ovat tuottaneet tulosta. Yksittäisinä hankkeina erilaiset infrastruktuuripanostukset eivät aina saa riittävästi huomiota, mutta ei ole sattumaa, että isot yritykset osoittavat kiinnostusta alueelle Inkoossa, joka sijaitsee energialinjojen, meriväylien ja satamien sekä hyvien tieyhteyksien risteyksessä.

 

Olen tyytyväinen, että olen saanut olla mukana hallituksessa viemässä monta tärkeää länsi-uusimaalaista infrastruktuuriin liittyvää projektia eteenpäin, mutta työtä toki riittää vielä ensi kaudellekin.

Thomas Blomqvist
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri