Vanhustenhoidossa ei löydy oikotietä

Ilmeiset puutteet ja suoranaiset laiminlyönnit vanhustenhoidossa herättävät suurta huolta ja kukaan ei hyväksy tilannetta. Ikääntyminen ja mahdollinen tulevaisuuden hoidontarve herättää monessa ahdistusta ja pelkoa, mikä ei ole oikein eikä hyväksyttävää.

Tarvitaan monta toimenpidettä, jotta voidaan turvata kaikkien oikeus turvalliseen ja hyvään vanhuuteen. Eduskunnassa käytävä keskustelu on osittain turhauttavaa koska vallitseva tilanne ei ole syntynyt muutamassa vuodessa.

Soteuudistus, sen toteutuessa, pahentaa tilannetta koska palveluiden tarjoajien määrä kasvaa. Tämä on kuitenkin vain yksi syy miksi toivon, että maakunta- ja soteuudistus kaatuu.

Palveluiden kilpailuttaminen ja valinnanvapaus palvelusetelien kautta ovat olleet käytössä pitkään. Valvonnan merkitys valitettavasti kasvaa ja monessa kunnassa ollaan liian kauan luotettu siihen, että sovitusta pidetään kiinni. Viranomaisten mahdollisuuksia puuttua ja ryhtyä toimenpiteisiin täytyy vahvistaa ja erilaisten sanktioiden käyttöönotosta tulisi keskustella.

Edellisellä kaudella käytiin keskustelua hoitajamitoituksesta ja mitoituksen kirjaamista lakiin. Edessä on todennäköisesti hoitajamitoituksen saattaminen lakiin ja siksi on äärimmäisen tärkeätä, että jokaisen potilaan hoitotarve huomioidaan laissa. Potilaiden määrä ei saa olla ainoa kriteeri, silloin todellista hoidon tarvetta ei pystytä huomioimaan täysimääräisesti. Joillakin kun on paljon suurempi hoidontarve kuin toisilla.

Vanhustenhoito on kokonaisuus ja lakisääteinen hoitajamitoitus ei missään nimessä saa johtaa tilanteeseen jossa esimerkiksi kotihoidosta viedään resursseja. Mikäli mitoitusta parannetaan täytyy tämä rahoittaa täysimääräisesti kohdentamalla uutta rahaa tähän tarkoitukseen.

Lainsäädäntö, resurssit ja valvonta ovat tärkeä osa laatua vanhustenhoidossa. Kuitenkin täytyy pitää mielessä, että asenteet, työn johtaminen, työehdot ja työmotivaatio ovat aivan keskeisiä asioita. Kunnioituksen osoittaminen ja inhimillisyys kaikissa hoitotilanteissa takaavat myös, että hoito tapahtuu vanhusten ehdoilla.

Luottamus ahneisiin isoihin hoitoyhtiöihin jossa on pääomasijoittajia mukana on mennyt. Vaatii paljon tekoja ja toimenpiteitä näiden yhtiöiden puolesta ennen kuin luottamus on palautunut - tässä asiassa ei löydy oikotietä. Suunnitellun soteuudistuksen seurauksena moni pienempi paikallinen tai alueellisesti toimiva yritys on valitettavasti myyty näille isoille ketjuille. Korkean tuoton vaatimus on vaikeasti sovitettavissa yhteen laadullisen paljon resursseja vaativan hoidon kanssa. Ei kuitenkaan saa syyllistää kaikkia yksityisiä yrityksiä.

Rehellisyyden nimessä ja parannusten aikaansaamiseksi on muistettava, että myös julkinen vanhustenhoito on kohdannut rajua kritiikkiä. Paljon on siis vielä tehtävää ennen kuin vanhustenhoito kokonaisuutena koetaan turvallisena, inhimillisenä ja laadukkaana.