Rokote – paras alku uudelle vuodelle

26.12.2021 kl. 09:54

Uusi vuosi kolkuttaa ovea. Eduskunta on hyväksynyt vuoden 2022 talousarvion ja vuosi 2021 on aivan kohta loppu. Joulua edeltävien viikkojen hallitseva puheenaihe on kuitenkin ollut akuutti koronatilanne. Tämä jääräpäinen virus, josta me hädin tuskin olimme kuulleet mitään kaksi vuotta sitten, on edelleen kutsumaton vieras maassamme ja maailmalla. Tämän kanssa joudumme valitettavasti ehkä oppia elämään.

Uusi Omikronmuunnos ilmestyi keskuuteemme yhtäkkiä juuri silloin kun ajattelimme, että alamme saada tilanteen kutakuinkin hallintaan. Koronapassi oli otettu käyttöön ja ehdimme syksyllä iloita siitä, että saimme kokoontua, käydä konserteissa, teatterissa, urheilutapahtumissa ja paljon muuta. Uusi virusmuunnos levisi nopeasti ja on vain ajan kysymys ennen kuin se on dominoiva myös meillä. Monessa eurooppalaisessa maassa, jossa tartuntamäärät ovat kymmeniä tuhansia päivissä on siirrytty ankariin rajoituksiin.

Päivä päivältä tiedämme myös enemmän uudesta virusmuunnoksesta. Onneksi se ei näytä johtavan vakavampaan sairastumiseen kuin delta-muunnos, mutta on selvää, että se joka ei ole ottanut rokotetta uhkaa sairastua vakavasti. Siksi meidän täytyy suhtautua tilanteeseen suurella vakavuudella. Kun sairaalaosastot täyttyvät covid-potilailla se johtaa siihen, että muut potilaat voivat joutua tukalaan tilanteeseen ja suunniteltuja leikkauksia joudutaan siirtämään. Siksi meidän täytyy tehdä enemmän vahvistaaksemme yhteistä vastustuskykyämme virusta vastaan. Siksi on myös tärkeää jatkaa rokottamista, jotta ihmiset saavat kolmannen rokotteensa ja ne, joilla ei ole vielä suojaa ollenkaan voivat rokottautua mahdollisimman pian.

Ymmärrän hyvin, että moni alkaa olla lopen kyllästynyt ja väsynyt tilanteeseen. Niin me kaikki olemme, myös me ministerit. Mutta meidän ei kannata heittää pyyhettä kehään. Meidän pitää jälleen kerran kaivaa esiin sisu ja ajatella, että tilanne voisi olla pahempikin. Jaksamme kyllä vielä vähän.

Vakavan tilanteen takia hallitus joutui joulua edeltävänä tiistaina tekemään raskaita päätöksiä. Minulle ja RKP:lle ohjenuorana on koko ajan ollut, että niiden toimien jotka tehdään, tulee olla tehokkaita ja perusteltuja ja että lapsiin ja nuoriin ei kohdisteta rajoituksia muuten kuin aivan viimesijaisesti.  Olen siksi iloinen, että hallitus yksimielisesti päätti, ettei peruskoulutuksen ja toisen asteen koulutuksen lähiopetusta rajoiteta.

Sen sijaan hallitus päätti, että sisärajavalvonta palautetaan väliaikaisesti 28.12 alkaen noin kolmen viikon ajaksi. Myös ravintoloiden aukioloaikoja rajoitetaan.  Perjantaista 24.12. alkaen anniskelu päättyy koronapassilla klo 21 ja aukiolo klo 22. Tiistaista 28.12. alkaen anniskelu päättyy klo 17 ja anniskeluravintoloiden aukiolo päättyy klo 18. Ruokaravintoloissa anniskelu päättyy niin ikään klo 17 ja aukiolo sallittaisiin koronapassilla 18-20. Asiakaspaikoista voi anniskeluravintoissa olla käytössä maksimissaan 50% ja ruokaravintoloissa 75% normaalista asiakaspaikkamäärästä.

Näin uuden vuoden alkaessa on myös paljon josta iloita. Työllisyystilanne on parempi, talous kasvaa ja kotitalousvähennys nousee ensi vuonna. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt EPV Energia Oy:lle runsaat 14 miljoonaa euroa uusiutuvalla sähköllä tuotetun vedyn tuotanto-, varastointi- ja käyttöinvestointiin Vaasaan. Lisäksi eduskunta on myöntänyt Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle määrärahoja tärkeisiin liikennehankkeisiin, muun muassa Vassorintielle Mustasaareen. Ja kaikista tärkein: Maassamme on rauha. Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille hyvää uutta vuotta.

Anna-Maja Henriksson

Gruppanföranden

Statsrådets redogörelse om behoven att reformera integrationsfrämjandet

Gruppanförande 15.9.2021. Anförandet framfördes av ledamot Sandra Bergqvist.
15.09.2021 kl. 15:30

Den utvecklingspolitiska redogörelsen för de kommande valperioderna 

Gruppanförande 14.9.2021 hållet av ledamot Eva Biaudet.
14.09.2021 kl. 15:00

Statsrådets redogörelse om den riksomfattande trafiksystemplanen för 2021–2032

Gruppanförande hållet av ledamot Mikko Ollikainen.
01.07.2021 kl. 11:00

Planen för de offentliga finanserna

Responsdebatt 28.6.2021 där gruppanförandet hölls av ledamot Veronica Rehn-Kivi.
28.06.2021 kl. 15:00

Statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska redogörelse, responsdebatt

Gruppanförande hållet av ledamot Joakim Strand.
09.06.2021 kl. 15:00

Interpellation om reformen av social- och hälsovårdstjänsterna

Gruppanförande 1.6.2021 hållet av ledamot Veronica Rehn-Kivi.
01.06.2021 kl. 15:00

Statsrådets redogörelse om den riksomfattande trafikplanen 2021-2032

Gruppanförande hållet av ledamot Sandra Bergqvist.
26.05.2021 kl. 15:00