Palkansaajalle on jäätävä enemmän käteen

26.10.2017 klo 13:55
Palkansaajalle on jäätävä enemmän käteen, mielenterveystyöhön on panostettava ja poistetaan perintö- ja lahjavero yritysten sukupolvenvaihdoksissa

Tarvitsemme veropolitiikkaa, jossa palkansaajalle jää enemmän käteen kuin tällä hetkellä. Tarvitsemme kansallisen pitkän aikavälin mielenterveysohjelman ja sellaisen uudistuksen perhevapaisiin, jossa tasa-arvo ja isien rooli korostuvat.

Yllä on muutama keskeinen poiminta Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ja RKP:n vaihtoehtobudjetista, joka esiteltiin torstaina Helsingissä.

– Haluamme osittaa, että välttämättömiä uudistuksia on mahdollista toteuttaa arvovalintojen kautta. Ihmiset odottavat päättäjiltä positiivia signaaleja. Meillä on valmiit kuviot perusteelliseen perhevapaiden uudistukseen, jossa joustavuus ja isien vastuu kasvavat, sanoo puoluejohtaja Anna-Maja Henriksson.

– Mielenterveysongelmat ovat yhteiskunnassa kasvava ongelma, josta ei sovi vaieta. Haasteet vaativat konkreettisia toimenpiteitä ja lisäresursseja varhaisen puuttumisen palveluihin, hän lisää.

Hallitus ei ole onnistunut työllisyystavoitteissaan ja RKP:n mielestä tulisi vaatia entistä kunnianhimoisempaa politiikkaa. Vaihtoehtobudjetti sisältää monta konkreettista ehdotusta, miten työllisyysaste voidaan nostaa 75–80 prosenttiin. Uudet työpaikat Suomessa syntyvät etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. RKP ehdottaa, että yritysten sukupolvenvaihdoksissa kannettava perintö- ja lahjavero poistetaan kokonaan.

– Olemme rakentaneet verouudistuksen, jossa työn verotus laskee, arvonlisävero kohoaa hieman, ja tavalliselle palkansaajalle jää enemmän käteen. Kun käytettävissä olevat tulot kasvavat, voimistuu myös kulutus. Tällä on elvyttävä vaikutus koko talouteen. Malliamme ei sovi moittia siitä, että se olisi kasvattamassa tuloeroja. Päinvastoin, veronkevennyksemme hyödyttää myös pienituloisia, koska me samalla korotamme takuueläkettä, kansaneläkettä, opintorahaa ja yksinhuoltajien lapsilisää, sanoo ryhmäjohtaja Stefan Wallin.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä