Vanhusasiainvaltuutetun virka perustetaan– ikäihmisten edunvalvonta toteutuu 

09.06.2021 klo 14:33
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään saanut valmiiksi mietintönsä vanhusasiainvaltuutetusta.

Esityksen tavoitteena on luoda itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka seuraa ikääntyneiden asemaa ja oikeuksien toteutumista laajasti kaikilla yhteiskuntasektoreilla. Valtuutetun on tarkoitus tuoda havaintojaan ikääntyneiden näkökulmasta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. 
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi (RKP) iloitsee ehdotuksesta. 

- Tämä on asia, jonka puolesta RKP on jo pitkään tehnyt töitä. On hienoa ja tärkeää, että vihdoin saamme ikääntyneille kansalaisillemme oman edunvalvonnan valtuutetun kautta. Kaikilla ikääntyneillä ei ole mahdollisuutta, voimia tai osaamista omien asioiden edistämiselle. Siksi tämä on tervetullut ja tarpeellinen uusi virka valtionhallinnossa, Rehn-Kivi sanoo. 

Lain on tarkoitus astua voimaan 1.7.2021. 

Veronica Rehn-Kivi