Tarvitsemme ennustettavan investointiympäristön yrityksille

09.06.2020 klo 17:00

– Taloutta elvyttäessä meidän pitää varmistaa, että yritykset selviävät ja että heillä on usko Suomeen investointiympäristönä, sanoo Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz eduskunnan keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021–2024. 
 
– Pidemmän aikavälin taloudellisen kehityksemme kannalta olennaista on se, miten käy meidän investointi-intensiiviselle teollisuudellemme. Mikäli vientiyrityksemme menevät nurin emme ainoastaan menetä työpaikkoja, vaan myös mahdollisuuden edes kohtalaisen nopeasti saada taloutemme taas kasvu-uralle. Kansainvälisiä arvoketjuja ei noin vaan rakenneta uudelleen.
 
Saksan vienti on supistunut voimakkaasti kevään aikana. Suomen Pankin ennusteen mukaan Suomen kustannuskilpailukyky on myös laskussa. 
 
– Meidän pitää luoda Suomesta entistä ennustettavampi ja houkuttelevampi investointiympäristö. Suomeen toimintoja käynnistävä yritys haluaa tietää, että tämän päivän verotaso pätee myös huomenna. Tarvitsemme pitkän tähtäimen sitoumuksen yritysverotuksen tasosta ja investointikannustimista. 

Anders Adlercreutz