Bergqvist toivoo kotimajoitusta koskevien sääntöjen yksinkertaistamista

21.02.2020 klo 13:53
Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) jätti perjantaina eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen pienmuotoisesta majoitustoiminnasta.

Kirjallisessa kysymyksessä Bergqvist peräänkuuluttaa yksinkertaistettujen sääntöjen käyttöön ottamista kotimajoitustoiminnan aloittamisessa. Kotimajoituksella tarkoitetaan yöpymistä yksinkertaisemmassa muodossa kuin hotellistandardi ja halvemmalla.

Elintarvikelainsäädännön alalla pienille tuottajille on kehitetty helpotuksia, ja tällä on ollut myönteisiä vaikutuksia. Aivan uusia yrityksiä ja toimialoja on syntynyt, kuten Artesaaniruoka yhdistys.

- Toivon samanlaista kehitystä kotimajoituksen suhteen, Bergqvist sanoo. Majoitustoiminnan sääntely on laaja, kun taas nykyistä Airbnb-toimintaa ei suoraan säännellä. Toive kotimajoitusta koskevien sääntöjen yksinkertaistamisesta on tullut saariston yrittäjiltä.

Turunmaan saaristossa kotimajoituksen tarvetta on nostettu esiin, kun projekti pyhiinvaellus- ja vaellusreitistä, Pyhän Olavin merireitti, on edennyt. Kotimajoituksen tarve löytyy myös muualta, missä harjoitetaan muuta vastaavaa pienmuotoista matkailuyrittäjyyttä.

- Tämä on aloite, joka tukee hallituksen työllisyystavoitteita ja matkailualan kestävää kasvua, Bergqvist sanoo.

Sandra Bergqvist