Nuoret muistisairaat tarvitsevat sopeutettua tukea

21.02.2020 klo 12:44
Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen työikäisten muistisairaiden tilanteesta.

Kysymys koskee näiden henkilöiden saamaa sosiaalista tukea. Suomessa on arviolta noin 6000-7000 alle 65-vuotiasta, muistisairautta sairastavaa ihmistä. Muistisairauteen työikäisinä sairastuneet ihmiset ja heidän läheisensä tarvitsevat juuri heille kohdistettua tukea ja apua, jonka avulla selvitä muuttuneesta elämäntilanteesta ja jatkaa elämää mahdollisimman pitkään entiseen tapaan.  
- Työiässä sairastuvat viettävät yleensä aktiivista elämää, jossa työ, perhe ja harrastukset ovat suuri osa elämää. Muistisairauteen sairastuminen voi muuttaa koko perhedynamiikan ja johtaa mahdottomaan elämäntilanteeseen. Yksineläville tilanne on vielä hankalampi, kun omassa kodissa pärjääminen edellyttää laajan tukiverkoston. Tänä päivänä moni kansalaisjärjestö tai kirkon diakonitoiminta on ottanut vastuun tästä työstä, Rehn-Kivi sanoo.
Kirjallisen kysymyksen allekirjoitti myös kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (Sdp), joka toimii eduskunnan muistikerhon puheenjohtajana.
- Ajatus vanhusten ympärivuorokautiseen asumisyksikköön muuttamisesta tuntuu vieraalta ihmiselle, joka muistisairautta lukuun ottamatta on hyvässä kunnossa. Mutta tällä hetkellä vaihtoehtoja ei ole riittävästi. Tarvitaan siis pikaisesti nuoremmille muistisairaille kohdennettuja tukiasumispalveluita, Rehn-Kivi sanoo.

Veronica Rehn-Kivi