Korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea ei tulisi käyttää poliittisiin tarkoituksiin

13.11.2019 klo 13:59
RKP:n kansanedustaja Anders Norrback on jättänyt kirjallisen kysymyksen eduskunnan puhemiehelle korkeakouluopiskelijoiden ateriatuen käytöstä.

Norrback haluaa tietää, mitä hallitus aikoo tehdä, jottei korkeakouluopiskelijoiden ateriatukeen tarkoitettuja julkisia varoja käytetä poliittisiin tarkoituksiin.


Helsingin yliopiston opiskelijaravintoloita pyörittävä Unicafe ilmoitti pari viikkoa sitten luopuvansa naudanlihan tarjoamisesta. Aikaisemmin keskustelua on herättänyt Helsingin kaupungin aloite liha- ja maitotuotteiden kulutuksen puolittamisesta kaupungin yksiköissä. Myös Vaasan ruotsinkielinen normaalikoulu eli Vasa övningsskola päätti aikaisemmin syksyllä luopua punaisesta lihasta kuuden viikon ajan.

- Ilmasto- ja kestävyyskysymykset ovat erittäin tärkeitä, ja niiden tulee olla vahvasti esillä yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Meidän tulee tietenkin keskustella ruokailutottumuksistamme. On terveellistä, että syömme yhä monipuolisemmin. Mutta Unicafen päätöstä luopua ainoastaan naudanlihasta voidaan kuitenkin pitää selvänä poliittisena kannanottona ja poliittisena kampanjana, jonka pyrkimyksenä on asteittain luopua tiettyjen kotimaisten raaka-aineiden käytöstä, Norrback sanoo.

Opiskelijaravintoloilla on mahdollisuus alentaa opiskelija-aterioiden hintoja ateriatuen ansiosta, joka on verotuloin rahoitettu valtionavustus.

-  Opiskelijoiden ateriatukeen tarkoitetuilla julkisilla varoilla emme voi aloittaa poliittista kampanjaa ja boikotoida tiettyjä elintarvikkeita. Poliittista toimintaa tuetaan puoluetuilla ja etujärjestöille myönnettävillä avustuksilla. Opiskelijoiden ateriatuki tulee käyttää opiskelijoiden monipuoliseen ruokaan, ei ideologiseen taisteluun, joka kaiken lisäksi perustuu rajoitettuun tietoon ruuan ja lihan todellisista ilmastovaikutuksista.

 
Anders Norrback