Maa- ja metsätalous ovat osa ilmastohaasteiden ratkaisua

09.01.2019 klo 15:21
Suomalaisessa metsänhoidossa on tehty ilmastotekoja jo sadan vuoden ajan, totesi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Thomas Blomqvist tänään Helsingissä Maaseudun Tulevaisuuden ja Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n järjestämässä puoluejohtajien ilmastopaneelissa.

- Metsät ovat suuria hiilinieluja edellyttäen, että niitä hoidetaan hyvin. Suomalaiset metsänomistajat ovat tehokkaalla metsänhoidolla onnistuneet lisäämään metsien kasvua ja kasvattamaan puuvarantoa. Tämä on ollut paitsi kansantaloudellisesti merkittävää, myös suuri ilmastoteko, Blomqvist sanoo.

- Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tärkeää, että metsien ja maaperän hiilinielua pystytään jatkossakin ylläpitämään ja kasvattamaan. Tarvitsemme kuitenkin lisää tutkittua tietoa erityisesti hiilen sidonnasta maaperään. Lisäksi tarvitsemme riittäviä taloudellisia kannustimia metsänomistajille, jotta metsän hoitaminen on aina myös taloudellisesti kannattavaa, Blomqvist sanoo.

Ilmastopaneelissa puolueet olivat yksimielisiä monissa asioissa.

- Ilmastonmuutos on ihmiskunnan kohtalonkysymys ja ilmastopolitiikka yksi keskeisimmistä vaaliteemoista kevään vaaleissa. Toimenpiteillä ilmastonmuutoksen torjumiseksi on kiire, joten puolueiden välinen mahdollisimman suuri yksimielisyys olisi toivottavaa ja mahdollistaisi kunnianhimoiset kirjaukset seuraavaan hallitusohjelmaan, Blomqvist sanoo.

Thomas Blomqvist