Kohti valoisampia aikoja

18.04.2021 klo 07:20

Pimeän vuodenajan jälkeen kuljemme vihdoinkin kohti valoisampia aikoja. Tämä pätee sekä säähän että toivottavasti hiljalleen myös koronaepidemiaan. Arkemme on pitkään ollut epidemian sanelemaa ja olemme joutuneet elämään eri rajoitusten kanssa kauan. Tautitilanne näyttää jo positiivisia merkkejä, mutta samalla koronaväsymys painaa meitä kaikkia. Lapset ja nuoret kokevat olevansa eristettyinä ystävistään ja harrastuksistaan. Monella yrittäjällä on ollut raskasta.

Siksi onkin helpottavaa todeta, että nyt todellakin on aika suunnata katse tulevaisuuteen. Rajoitukset näyttävät tepsineen ja tautimäärät laskevat, vaikka valtakunnalliset ilmaantuvuusluvut vielä ovat korkeat. Meillä on siis edellytykset vastuullisesti ja asteittain avata yhteiskunnan toimintoja. Hallitus on antanut luonnoksen exit-strategiasta, joka toimii rajoitusten purkamisen tiekarttana takaisin normaaliin arkeen. Edellytyksenä on kuitenkin, että tartuntamäärät jatkavat laskuaan. Siksi olisi varsin tärkeää, että jokainen malttaisi vielä noudattaa paikallisia koronasuosituksia. Rajoitusten purku koskettaa meitä kaikkia. Itse olen pitänyt tärkeänä, että ehdotus on ollut avoimesti kommentoitavana. On tärkeää saada kansalaisyhteiskunnan, yritysten ja kuntien kannat asiaan. Kaikkien näkemykset ovat tärkeitä tässä työssä, sillä olemme kaikki samassa veneessä. Yhteinen vihollinen on virus.

Tarkoituksena on siis pikkuhiljaa, kun tautitilanne sen sallii purkaa rajoituksia ja siirtyä kohti normaalia, aloittaen lapsia ja nuoria koskevista rajoituksista. Siirtyminen takaisin lähiopetukseen oli tärkeä askel oppilaille, opettajille ja perheille. Myös nuorten harrastustoiminta on tärkeä saada käyntiin. Toukokuussa on tarkoitus, että myös museot avataan ja kirjastoissa saisi taas viettää aikaa.

Rokotekattavuuden parantuminen yhdistettynä viruksen sesonkikäyttäytymiseen tulee luultavasti lähitulevaisuudessa kohentamaan tilannetta. Toivon, että tämän myötä vanhempi väestö pääsisi laajemmin nauttimaan toistensa seurasta ja viettämään aikaa perheidensä ja ystäviensä kanssa.

Mielestäni meidän tulee myös ottaa huomioon, että sisällä ja ulkona järjestettävät tapahtumat ovat viruksen leviämisen kannalta vähän eri asioita. Urheilutapahtumat ja kesäteatterit kuuluvat olennaisesti monen kesään. Jos kaikki menee hyvin, voisimme jo kesällä istua katsomossa nauttimassa tunnelmasta. EU:ssa työstetään myös rokotepassia, jonka avulla matkustaminen helpottuisi. Tämä on hyvä asia, mutta haastava kokonaisuus kun emme tiedä voiko rokotteen saanut henkilö tartuttaa muita. Siksi on vielä auki, minkä merkityksen todistukselle voi antaa.

Niissä maakunnissa, jossa ravintolat ovat olleet kokonaan suljettuna, odotetaan jo kovasti niiden aukeamista maanantaista 19.4. alkaen. Meitä on varmasti monta, jotka kaipaavat lähikahvilansa tai lempiravintolansa annoksia. Aukioloaikoja ja asiakasmääriä tullaan kuitenkin aluksi rajoittamaan riippuen maakunnan epidemiatilanteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että n.k. perustason maakunnissa ravintolat saisivat olla auki kello 23 asti. Muilla alueilla on voimassa tiukemmat säännöt. Toivon mukaan voisimme kesäkuussa kokonaan luopua näistä rajoituksista.

Olennaista on, että meidän kaikkien yhteinen ponnistus tartuntojen vähentämiseksi tuottaa tulosta. Olen tyytyväinen siihen, että perustasolla olevalla Etelä-Pohjanmaalla tartuntaluvut ovat koko maan tasolla verrattain alhaiset ja että myös Pohjanmaalla luvut ovat viime aikoina kääntyneet hienosti laskuun. Haluan kiittää kaikkia siitä todella hienosta työstä, jota on tehty. Toivottavasti tämä positiivinen kehitys jatkuu kulkiessamme kesää kohti.

Anna-Maja Henriksson