Välikysymys nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin

19.12.2022 klo 11:00

Arvoisa puhemies,

Suomessa tehtyjen rikosten määrä on ollut laskussa yli 30 vuotta ja suomalaisesta yhteiskunnasta on kaiken kaikkiaan tullut huomattavasti entistä turvallisempi. Myös maamme nuorisorikollisuus on vähentynyt. Sen sijaan alaikäisten ja alle 15-vuotiaiden tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet viime vuosina.  Me kaikki täällä salissa olemme huolissamme tästä ja haluamme korjata asian. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP ovat sitä mieltä, että ehkäisevä työ on kaiken A ja O, varsinkin kun on kyse lapsista. Jengirikollisuuteen tulee suhtautua hyvin vakavasti, samoin kuin kaikkeen vakavaan rikollisuuteen. Jengirikollisuuden osuus Suomen rikollisuudesta on edelleen pieni, emmekä saa antaa sen osuuden kasvaa, vaan meidän on tartuttava ongelmaan. On selvää, että ehkäisevien toimenpiteiden lisäksi tarvitaan myös muita toimenpiteitä, koska ehkäisevä työ ei yksinään riitä. Siksi meidän on oltava valmiita arvioimaan miltä osin lainsäädäntöä on tarpeen päivittää.

Arvoisa puhemies,

rikollisuutta torjutaan monin eri toimin, ei pelkästään välikysymyksen erityisesti peräänkuuluttamien maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin toimenpitein. Hallitus on tehnyt tärkeitä panostuksia lapsiperheisiin sekä lapsiin ja nuoriin. Olemme esimerkiksi ottaneet käyttöön harrastustoiminnan Suomen mallin, jolla varmistetaan, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua iltapäivätoimintaan turvallisessa ympäristössä. Lisäksi on panostettu korjaaviin toimenpiteisiin, kuten lastensuojelun henkilöstömitoitus, ja käynnistetty lastensuojelulain kokonaisuudistus ja laajennettu ankkuritoimintaa. Kotouttamisen tehostamiseksi hallitus on syksyllä antanut lakiehdotuksen kotoutumislain kokonaisuudistukseksi. Oikeusministeriö tekee ampuma-aseiden ja räjähteiden luvattomasta hallussapidosta määrättäviä rangaistuksia koskevan selvityksen. Selvityksen tekemiseen osallistuu myös sisäministeriö. Lisäksi haluamme huomauttaa, että hallitus on lisännyt poliisien määrää viime kaudesta, ja panostanut pysyvästi 80 miljoonaa euroa edellistä hallitusta enemmän oikeudenhoitoon. Kansalaisten maamme oikeuslaitosta kohtaan tunteman luottamuksen turvaamiseksi meidän on turvattava sekä poliisin että oikeudenhoidon resurssit pitkällä aikavälillä.

Arvoisa puhemies, oppositio kohdistaa syyttävän sormensa maahanmuuttoon, ja maahanmuutto-sanaa käytetään välikysymyksessä jopa 21 kertaa. Se ei ole mikään yllätys, koska välikysymys on tehty perussuomalaisten aloitteesta. Tutkimusten mukaan rikollisuuden taustatekijät liittyvät heikkoon yhteiskunnalliseen asemaan ja erilaisiin syrjäytymisen muotoihin, mutta sana syrjäytyminen mainitaan välikysymyksessä vain kerran. Olemme pettyneitä siihen, että Kokoomus on entistä enemmän omaksunut maahanmuuttovastaista retoriikkaa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa, että meidän on jatkettava työtä sen eteen, että ketään Suomessa ei jätetä suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Mielestämme perheisiin, lapsiin, nuoriin ja kouluun panostaminen on turvallisuuden luomisessa keskeistä. Kun vanhemmat voivat hyvin, myös lapset voivat hyvin. Siksi tarvitaan riittävästi peruspalveluita, matalan kynnyksen palveluita, mielenterveyspalveluita ja vahvaa moniammatillista viranomaisyhteistyötä, jotta ihmiset saavat tarvittaessa apua eivätkä jää yksin ongelmiensa kanssa. Myös kotoutumispolun sujuvuus on keskeistä. Paras tapa kotoutua on sellainen työ tai koulutus, jossa voi tuntea yhteenkuuluvuutta ja oppia kieltä luonnollisella tavalla. Haluamme, että kaikille vasta saapuneille maahanmuuttajille annetaan mahdollisimman pian mahdollisuus tehdä töitä tai opiskella. Mielestämme segregaation vastaisessa työssä tarvitaan myös hyvää kaupunkisuunnittelua. Suomen määrätietoisella asuntopolitiikalla on ehkäisty segregaatiota ja estetty sellaisten alueiden syntymistä, joihin ongelmat keskittyvät. Meidän on jatkettava tällä tiellä.

Arvoisa puhemies,

meidän on seurattava tarkasti pohjoismaisissa naapurimaissamme käytävää kriminaalipoliittista keskustelua. Tähän mennessä Suomessa on tehty monia asioita hyvin, ja rikollisuuden vastaista työtä on jatkettava määrätietoisin toimin. Meillä on kaikki edellytykset onnistua.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta

Ryhmäpuheenvuoro 8.02.2023, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.02.2023 klo 14:57

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko, Näkymiä tulevien sukupolvien Suomeen

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Joakim Strand.
Christel Liljeström
24.01.2023 klo 15:00

Vuoden 2023 talousarvio – palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 14.12.2022, Veronica Rehn-Kivi,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.12.2022 klo 11:00

Välikysymys suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta tulevaisuudessa

Ryhmäpuheenvuoro 7.12.2022, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.12.2022 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko oikeudenhoidosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.12.2022 klo 18:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Senaatti-konsernista ja valtion toimitilahallinnosta,

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaj Mikko Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 15:00

Suomen digitaalista kompassia koskeva selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.11.2022 klo 16:32

Välikysymys hallituksen EU-vaikuttamisen laiminlyönneistä ennallistamisasetuksessa

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.11.2022 klo 14:50

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta

Ryhmäpuheenvuoro 8.02.2023, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.02.2023 klo 14:57

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko, Näkymiä tulevien sukupolvien Suomeen

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Joakim Strand.
Christel Liljeström
24.01.2023 klo 15:00

Välikysymys nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Sandra Bergqvist.