- RKP antaa vahvan tukensa EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden vahvistamiselle ja siten myös aktiiviselle osallistumiselle EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaan. Yhdymme selonteon näkemykseen, jonka mukaan on tärkeää, että EU on aidosti valmis käyttämään nopean toiminnan kykyään. Tämän vastuun toteuttaminen edellyttää päätöksentekoprosessien uudistamista ja yhteisen rahoituksen lisäämistä.
- Kansainvälinen yhteistyö kehittää myös omaa osaamistamme ja vahvistaa kansainvälistä rooliamme, jotta kriisinhallintaoperaatiot olisivat tehokkaampia ja kohdennetumpia. Suomen tulee esimerkiksi vahvistaa kokonaisvaltaisuutta kriisinhallinnassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, sanoo Biaudet.