Välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta

08.02.2023 klo 14:57
Ryhmäpuheenvuoro 8.02.2023, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Arvoisa puhemies,

Tällä hallituskaudella Suomessa on koettu harvinaisen vaikeita aikoja, kun sekä koronapandemia että Venäjän hyökkäyssota ovat ravistelleet toimintaympäristöämme. Kuten monissa muissa maailman maissa, olemme täällä eduskunnassa tehneet yhdessä merkittäviä ja välttämättömiä päätöksiä terveytemme suojelemiseksi, yritystemme tukemiseksi ja puolustuksemme vahvistamiseksi. Hallitus ei tehnyt niitä päätöksiä yksin, vaan yhdessä opposition kanssa, koska pidimme niitä välttämättöminä. Kalliina, mutta välttämättöminä. Sama koskee panostuksia vihreään siirtymään, maatalouden kriisiin, oikeusturvan parantamiseen ja moniin muihin asioihin.

Siksi tämän päiväinen keskustelu tuntuu vähän väkinäiseltä. Syy velkaantumiseen lienee kaikille selvä. Kovaan ääneen on jopa vaadittu vielä lisää tukia ja veronkevennyksiä. Mutta kyllä, totta kai RKP on huolissaan Suomen velkaantumisasteesta ja pitää tietenkin tervettä taloutta lähtökohtana. Mutta vastuullisessa politiikassa on kuitenkin kyse myös niiden asioiden puolustamisesta, joista päättämiseen on osallistunut – myös vaaliaikoina.

 

Arvoisa puhemies,

Taloudellisen kepin vaikutukset näkyvät nopeasti, kun taas taloudellisten porkkanoiden vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Siksi meidän on pidettävä pää kylmänä. Lyhytnäköisillä säästöillä voi olla kauaskantoisia seurauksia, kuten esimerkiksi koulutuksen kohdalla on nähty. RKP:n mielestä Suomen on keskityttävä kasvuun ja päätökset talouden tasapainottamisesta on tehtävä kasvu silmälläpitäen.

Julkisen sektorin tulee tehdä yhä enemmän yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa, jossa vihreä siirtymä on yksi tulevaisuuden suurimmista mahdollisuuksista. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset sekä korkeakoulujen ja elinkeinoelämän välisen yhteistyön tiivistäminen ovat välttämättömiä Suomen talouskasvulle. Meidän ei tule kiristää yritysten verotusta, vaan meidän on panostettava ennakoitavaan ja pitkäjänteiseen veropolitiikkaan. Valtiontalouden resurssit ovat jatkossa niukat, mutta meidän on annettava äärimmäisen selkeä viesti; että työnteko on kannattavaa, ja että Suomeen kannattaa investoida.

 

Arvoisa puhemies,

Meidän on keskityttävä ja panostettava siihen, että saisimme entistä useammat ihmiset töihin ja löytäisimme lisää työntekijöitä. On itsestään selvää, että tarvitsemme ulkomailta tulevaa työvoimaa. Työn verotusta on alennettava pitkällä aikavälillä eikä veroprogressiota saa kiristää. Meidän on alennettava yrittäjien kynnystä työntekijöiden palkkaamiseen ja edistettävä paikallisen sopimisen yleistymistä. Meidän tulee edistää yritysten kansainvälistymistä ja huolehtia siitä, että työluvat käsitellään 30 päivässä. Meidän on tehtävä osa-aikatyön ja projektitöiden vastaanottamisesta nykyistä houkuttelevampaa ikääntyneille ja annettava heidän olla aktiivisia, ilman että verotuksella viemme pois heidän lisätulonsa.

Meidän on jatkettava työtä sosiaaliturvan uudistamiseksi siten, että se tukee ja auttaa työttömiä ja ohjaa heitä takaisin työelämään. Meidän tavoitteenamme on se, että ne 136 000 suomalaista, joille työn vastaanottaminen ei ole kannattavaa, saisivat sopivaa täydennyskoulutusta ja siten myös löytäisivät työelämään palaamiseen tarvittavan motivaation, edellytykset ja taloudelliset kannustimet. Suomen sosiaalisen turvaverkon pitää olla kannustava, koska sillä hetkellä, kun turvaverkosta tulee riippumatto, olemme epäonnistuneet.

Nyt jos koskaan meidän on varmistettava, että käytämme rahamme johonkin aidosti tuottoisaan, johonkin sellaiseen, mikä parantaa hyvinvointia ja koulutusta ja lisää kasvua.

 

Arvoisa puhemies,

Politiikan luonne on viime vuosina muuttunut, kun kansankiihotuksesta ja mustavalkoisista väitteistä palkitaan kritiikittömällä näkyvyydellä. Muutaman kuukauden kuluttua monet täällä tänään edustettuina olevista puolueista yrittävät yhdessä muodostaa hallituksen. RKP:llä on puolueena pitkä kokemus hallitusyhteistyöstä sekä hyvinä että haastavina aikoina. Tiedämme, että Suomi tarvitsee nyt vastuullisuutta, kokonaisvaltaista ajattelua ja kykyä käyttää resurssejamme mahdollisimman hyvin. Tämä vaatii sitä, että monet puolueet kokoontuvat yhteen ja löytävät yhteisiä ratkaisuja ja sitoutuvat pitämään niistä kiinni. Tässä tilanteessa meillä ei ole varaa halpojen populististen pisteiden kalasteluun. Se on itsekästä ja lyhytnäköistä. Suomea on luotsattava eteenpäin yhteisymmärryksen pohjalta.

 

Kiitos.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44