Terveydenhuollon tilanne on saatava hallintaan

02.02.2023 klo 15:08
Hallitus on tänään päättänyt ehdotuksesta tämän hallituskauden todennäköisesti viimeisestä lisätalousarviosta. Lisätalousarviossa myönnetään muun muassa lisää varoja terveydenhuoltoon, suomalaisten tukemiseen korkeiden sähkönhintojen vuoksi sekä nuorisorikollisuuden torjuntaan.

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajalle, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille on ollut tärkeää, että terveydenhuoltoon myönnetään nyt enemmän resursseja.


- Turvallisuus jarjessa tarkoittaa, että voit luottaa siihen, että saat hoitoa silloin, kun sitä tarvitset. Siksi vahvistamme nyt hyvinvointialueiden rahoitusta 500 miljoonalla, jotta ne voivat vakauttaa ja kehittää toimintaansa. On tärkeää, että hyvinvointialueille annetaan nyt resursseja hoitojonojen lyhentämiseksi, Henriksson sanoo.

Nuorisorikollisuuden lisääntyminen on huolestuttanut monia suomalaisia. Henriksson sanoo, että hallitus osoittaa lisätalousarviossa lisää resursseja tämän kehityksen torjumiseksi.

- Oikeusministerinä minulle on ollut tärkeää, että puutumme ongelmiin, jotta voimme katkaista rikollisuuden kierteen niiden nuorten osalta, jotka ovat jääneet siihen kiinni. Siksi olemme nyt varanneet 19 miljoonaa euroa lisätalousarviossa nuorisorikollisuuden ehkäisemiseen ja torjuntaan, Henriksson sanoo.

Hallitus jatkaa työtä energian hinnannousun vaikutusten lieventämiseksi suomalaisille. Henriksson on myös tyytyväinen maatalouden väliaikaisesta kustannustuesta.

- Varaamme 412 miljoonaa euroa sähkön hinnannousun kompensoimiseksi suomalaisille takautuvasti. Tuki maksetaan siten, että sähköyhtiöt vähentävät sen suoraan sähkölaskusta. Maatalousyrittäjät ovat joutuneet todella vaikeaan tilanteeseen, sillä lannoitteiden ja energian hinnat ovat nousseet pilviin. Olen tyytyväinen, että tuemme nyt tärkeitä kotimaisia elintarviketuottajiamme 96 miljoonalla eurolla, Henriksson sanoo.

Vuoden 2023 ensimmäisessä lisätalousarviossa hallitus jakaa varoja myös esi- ja perusopetuksen tasa-arvon vahvistamiseen, lentoyhteyksien turvaamiseen alueille, muun muassa Kokkola-Pietarsaaren lentokentälle, 30.7.2023 ja 28.4.2024 välisenä aikana sekä korvaavan kaluston hankkimiseen osalle Ukrainalle annetusta sotilas- ja siviiliavusta. Varoja ohjataan myös Vaasan satamaan johtavaan väylään, jotta meriliikenne satamaan voidaan turvata paremmin.

Anna-Maja Henriksson

Jos menetämme nuorten uskon tulevaisuuteen, menetämme tulevaisuuden

Tiistaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin välikysymystä nuorten tulevaisuudesta. Kansanedustaja Henrik Wickström piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Henrik Wickström
21.11.2023 klo 15:22

EU:n tulee vahvistaa nopean toiminnan kykyään

Kansanedustaja Eva Biaudet piti tänään ryhmäpuheenvuoron eduskunnan lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteosta sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Ranskan, Belgian ja Suomen muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1.–30.6.2024. Biaudet korosti erityisesti kansainvälisen yhteistyön ja vastuun merkitystä. 
Eva Biaudet
15.11.2023 klo 16:16

Edellytykset päätoimiseen opiskeluun paranevat

Eduskunta on tänään (7.11.) käynyt lähetekeskustelun hallituksen ehdotuksista opintotukilain muuttamisesta. Lakiesityksen tavoitteena on turvata päätoimisen opiskelun edellytykset ja parantaa lasta huoltavien opiskelijoiden tilannetta. Lakiesitys on laadittu liikunta, urheilu ja nuorisoministerin, RKP:n varapuheenjohtajan Sandra Bergqvistin johdolla.
Sandra Bergqvist
07.11.2023 klo 15:40

Vahva pohjoismainen yhteistyö luo turvallisuutta levottomina aikoina

Opetusministeri ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson osallistui Pohjoismaiden neuvoston 75. istuntoon Oslossa.
Anna-Maja Henriksson
02.11.2023 klo 18:46

Suomen ja Viron suhde on vahva

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz vieraili maanantaina Tallinnassa Viron ulkoministeri Margus Tsahknan kutsusta. Vierailun aikana Adlercreutz  ja Tsahkna keskustelivat muun muassa Suomen ja Viron jatkuvasta vahvasta tuesta Ukrainalle.
Anders Adlercreutz
31.10.2023 klo 12:52

Unkarin on aika ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyys

Viime viikolla eurooppaministerit kokoontuivat Luxemburgiin. Kokouksessa Suomea edusti eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz.
Anders Adlercreutz
30.10.2023 klo 07:56

Terveydenhuolto tarvitsee työrauhaa

Eduskunnassa keskusteltiin tänään hallitukselle esitetystä välikysymyksestä koskien sosiaali- ja terveysalan paikallispalveluja sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamista. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheessaan, että nyt ei ole lyhytaikaisten ratkaisujen aika, vaan tarvitaan työrauhaa, jotta koko terveydenhuoltoala pääsee kunnolla käyntiin uudistuksen jälkeen. Hän korosti myös, että henkilöstö on terveydenhuollon tärkein resurssi.
Henrik Wickström
18.10.2023 klo 15:52

Andersson hallituksen talousarvioesityksestä 2024: Suomi tarvitsee sellaista politiikkaa, joka luo edellytyksiä kasvulle ja turvaa maamme kilpailukyvyn 

Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin hallituksen talousarvioesitysestä vuodelle 2024. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron piti ryhmän puheenjohtaja Otto Andersson. 
Otto Andersson
10.10.2023 klo 15:46

Vammaispalvelulain tarkastelu on asetettava etusijalle

Eduskunta on päättänyt lykätä vammaispalvelulain voimaantuloa. RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström uskoo, että hallitus olisi vaikeassa asemassa lainsäädännön kanssa, jos laki olisi hyväksytty nyt.
Henrik Wickström
28.09.2023 klo 13:06

Opetusministeri Henriksson aloittaa Ministeri koulussa -kiertueen

Kiertue tarkoittaa käytännössä sitä, että Henriksson opetusministerinä tulee vierailemaan kouluissa ja oppilaitoksissa ympäri Suomen tutustuakseen näiden arkeen ja toimintaan
Anna-Maja Henriksson
25.09.2023 klo 11:27

Ryhmäpuheenvuorot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44

Vuoden 2024 talousarvioesityksen lähetekeskustelu     

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.10.2023 klo 13:00

Valtioneuvoston tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa

Ryhmäpuheen pitäjä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
06.09.2023 klo 15:00

Orpon hallituksen hallitusohjelma

Ryhmäpuheenvuoro, Otto Andersson, Ruotsalainen eduskuntaryhmä 21.6.2023
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.06.2023 klo 14:00

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Välikysymys julkisen talouden velkaantumisesta

Ryhmäpuheenvuoro 8.02.2023, Sandra Bergqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
08.02.2023 klo 14:57

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko, Näkymiä tulevien sukupolvien Suomeen

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Joakim Strand.
Christel Liljeström
24.01.2023 klo 15:00