On tärkeää turvata pohjoismainen näkökulma kaikissa tilanteissa

28.06.2022 klo 13:41
Pohjoismaiset yhteistyöministerit ovat tänään antaneet yhteisen lausuman, jossa he korostavat pohjoismaisen näkökulman turvaamisen tärkeyttä.

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist korostaa käynnissä olevaa tärkeää pohjoismaista yhteistyötä huoltovarmuuden ja valmiuden kehittämiseksi. Työ alkoi Suomen puheenjohtajuuskaudella Pohjoismaiden ministerineuvostossa viime vuonna ja jatkuu nyt Norjan johdolla.
 
– Olen erittäin iloinen, että Suomen aloite yhteistyön kehittämisestä valmiuskysymyksissä on otettu niin hyvin vastaan. Työ yhteistyömme vahvistamiseksi kriisiaikoina on erittäin aktiivista, sekä ministerineuvoston puitteissa että sen ulkopuolella. Jokainen sektori on vastuussa oman vastuualueensa työstä, mutta meillä yhteistyöministereillä on tärkeä rooli pohjoismaisen ulottuvuuden korostamisessa kaikissa tilanteissa ja kokonaisuuden huomioimisessa, Blomqvist toteaa.
 
Viimeaikaiset kriisit ovat korostaneet pohjoismaisen yhteistyön tarvetta ja tärkeyttä. Sekä koronapandemia, että Euroopan muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne ovat korostaneet pohjoismaisen yhteistyön merkitystä.
 
– Koronapandemia toi esiin haasteita pohjoismaisessa yhteistyössä, ja näistä kokemuksista on meidän otettava opiksi. Tämä oli prioriteetti myös viime vuoden puheenjohtajakaudellamme. Tavoitteemme, missä Pohjoismaat ovat maailman integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä pysyy ennallaan, ja jatkamme määrätietoista työtä sen eteen, Blomqvist sanoo.
 
– Kevään turvallisuuspoliittisesti haastavana aikana olemme nähneet pohjoismaisen yhteistyön vahvuuden, sillä maamme ovat koordinoineet ja tehneet erittäin tiivistä yhteistyötä. Pohjoismaista yhteistyötä kohtaan on suuri kiinnostus ja vahva poliittinen tuki. Meillä on nyt tilaisuus vahvistaa ja kehittää yhteistyötämme entuudestaan. Sitä meidän on hyödynnettävä, Blomqvist

Thomas Blomqvist

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44