Ilmastonmuutos ei ole pelkästään haaste vaan myös mahdollisuus maamme yrityksille

17.06.2022 klo 10:05
Eduskunnassa käytiin tänään kuulemiskeskustelu keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta. Kansanedustaja Mikko Ollikainen (RKP) korosti ryhmäpuheessaan ilmastotyön merkitystä eri tasoilla, sekä minkälaisia mahdollisuuksia ilmastotyö voi avata maamme yrityksille.

Ilmastopolitiikan suunnitelma viitoittaa sitä, miten saavutamme hiilineutraaliustavoitteemme, erityisesti niin sanotulla taakanjakosektorilla. Tavoitteet on asetettu EU:ssa, mikä kertoo siitä, että on äärimmäisen tärkeää, että Suomi vaikuttaa aktiivisesti EU:n tasolla.


-Ilmastotyötä on tehtävä kaikilla tasoilla – kansainvälisellä, kansallisella ja paikallisella. Esimerkiksi useilla suomalaisilla kaupungeilla ja kunnilla on omat kunnianhimoiset tavoitteensa ja suunnitelmansa, sanoo Ollikainen.

Tehokkaan ilmastotyön mahdollistamiseksi tulisi investointimahdollisuuksista tehdä enemmän houkuttelevia.

-Meidän on tehtävä investoinneista houkuttelevia. Lupaprosessien on oltava nopeita. Yhteistyön yritysten kanssa on oltava sellaista, että ne tuntevat olevansa tervetulleita. Meidän tulee suhtautua avoimesti kaikkiin uusiutuvan energian muotoihin, kuten biokaasuun, tuuleen, aurinkoon ja vetyyn. Luovuutta tarvitaan kaikilla tasoilla, sanoo Ollikainen.

Ollikainen korostaa myös energiakysymyksen turvallisuusnäkökohtaa sekä kotimarkkinoiden merkitystä.

-Energian saatavuus liittyy entistä enemmän turvallisuuskysymyksiin. Turvallisuus on kansainvälisesti kasvava markkina. Jos onnistumme välttämään aiemmin tehdyt virheet, voimme luoda kotimaiset markkinat, joilla yritykset voivat kasvaa sen kokoisiksi, että ne kykenevät kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla. Venäläisestä energiasta irtautumiseksi tehtävät vaikeat päätökset antavat meille mahdollisuuden löytää kotimaisia ratkaisuja, jotka luovat työtä, toteaa Ollikainen.

-Nyt käsiteltävä ilmastosuunnitelma on vakaalla pohjalla. Suomen on oltava kehityksen eturintamassa ja muistettava, että ilmastonmuutos ei ole pelkästään haaste, vaan myös mahdollisuus maamme yrityksille, sanoo Ollikainen.

 
Mikko Ollikainen

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44