Nato-jäsenyys on paras tae turvallisuudellemme

10.05.2022 klo 14:46
Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu, toteaa eduskunnan puolustusvaliokunta tänään antamassaan lausunnossa.

– Nato- jäsenyys ei ole uhka kenellekään. Kyse on yksinkertaisesti turvallisuutemme maksimoimisesta epävarmassa maailmassa.

Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu, toteaa eduskunnan puolustusvaliokunta tänään antamassaan lausunnossa. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz yhtyy täysin valiokunnan lausuntoon.

-Olemme yli vuosikymmenen ajan puhuneet Nato-optiosta, jota arvioidaan turvallisuuspoliittisen tilanteen perusteella. Turvallisuustilanteemme muuttui radikaalisti, kun Venäjä päätti hyökätä Ukrainaan ja aloittaa laajamittaisen sodan Euroopassa, Adlercreutz sanoo.

RKP on jo pitkään kannattanut jäsenyyttä. Suhtaudumme myönteisesti siihen, että yleinen mielipide on muuttunut myös muissa puolueissa. Samalla se on se merkki terveellisestä poliittisesta kulttuurista. Kun tilanne ympärillämme muuttuu, ajattelemme uudelleen. 

Ajankohtaisselontekoa turvallisuusympäristön muutoksista käsitellään parhaillaan eduskunnassa. Päätöksen odotetaan valmistuvan ensi viikolla.

Myös Ruotsissa keskustellaan tällä hetkellä jäsenyydestä. Puolustusvaliokunta korostaakin, että on tärkeää pyrkiä yhteisymmärrykseen Pohjanlahden molemmin puolin.

-Parasta olisi, jos sekä Suomi että Ruotsi liittyisivät Natoon. Pohjoismaat, jossa molemmat maat kuuluisivat samaan puolustusliittoon, olisi vahvempi. Mikäli sekä Suomi että Ruotsi liittyisivät Natoon, poistuisi samalla useita esteitä pohjoismaisen yhteistyön tieltä. Samalla Pohjoismaat tulisivat vahvaksi toimijaksi Natossa.

 
Anders Adlercreutz

Yrittäjyys on tärkeää vaikeinakin aikoina

Thomas Blomqvist
tänään klo 13:10

NATO-jäsenyyden hakeminen on oikea päätös

Eduskunnassa on tänään käyty historiallinen lähetekeskustelu suomalaisesta NATO-jäsenyydestä. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) tukee päätöstä hakea Nato-jäsenyyttä ja korosti puheessaan suomalaisten kykyä vastata kriiseihin.
Sandra Bergqvist
16.05.2022 klo 14:54

RKP:n pitkäaikainen tavoite Nato-jäsenyydestä toteutumassa

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta liputti eilen Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Tänään jäsenyyttä käsitellään eduskunnassa.
Anders Adlercreutz
16.05.2022 klo 11:10

Tärkein päätökseni ministerinä

Tasavallan presidentti sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-Utva) päättivät tänään että Suomi hakee Naton jäsenyyttä, eduskunnan kuulemisen jälkeen.
Anna-Maja Henriksson
15.05.2022 klo 20:26

Historiallinen päätös Suomen turvallisuuden puolesta

Valtionjohto on tänään tehnyt historiallisen päätöksen: Suomi hakee Naton täysjäsenyyttä.
Thomas Blomqvist
15.05.2022 klo 20:23

Hoitotakuu lisää turvallisuutta

Hallitus antoi eilen eduskunnalle lakiesityksen kiireettömän hoidon hoitotakuun parantamisesta.
Thomas Blomqvist
13.05.2022 klo 12:20

Vihdoin maksuhäiriömerkintöjen säilytysaika lyhenee!

Tasavallan presidentti on tänään allekirjoittanut kauan odotetun lain, jolla lyhennetään maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikaa vain yhteen kuukauteen velan maksamisen jälkeen.
Anna-Maja Henriksson
13.05.2022 klo 11:57

Nato-jäsenyyden aika on nyt

”Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi.” Näin totesivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin yhteislausunnossaan Suomen Nato-jäsenyydestä torstaina 12.5.2022.
Anna-Maja Henriksson
15.05.2022 klo 06:16

Henriksson kiittää presidenttiä ja pääministeriä erinomaisesta johtajuudesta Nato-kysymyksessä

Sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö että pääministeri Sanna Marin ovat tänään liputtaneet Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.
Anna-Maja Henriksson
12.05.2022 klo 10:16

Ryhmäpuheenvuorot

Valtioneuvoston selonteko turvallisuustilanteesta ja Nato-hakemuksesta

Palautekeskustelu, Ryhmäpuheenvuoro 17.5.2022, Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.05.2022 klo 12:57

NATO-JÄSENYYS

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä eduskuntaryhmän puheenjohtaja edustaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.05.2022 klo 11:48

Valtioneuvoston selonteko kotouttamisen edistämisen uudistamistarpeista

Palautekeskustelu, Ryhmäpuheenvuoro 11.5.2022, Mats Löfström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.05.2022 klo 15:00

Ajankohtaisselonteko turvallisuusympäristön muutoksesta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.04.2022 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023—2026

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Mats Löfström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.04.2022 klo 14:33

Palautekeskustelu sisäistä turvallisuutta koskevasta selonteosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.03.2022 klo 15:00

Valtioneuvoston asuntopoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjöä edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
02.03.2022 klo 16:07

Pääministerin ilmoitus ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta 23.2.2022

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.02.2022 klo 15:00

Vastaus polttoaineiden ja energian hintoja koskevaan välikysymykseen 22.2.2022

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Sandra Bergqvist
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.02.2022 klo 14:56

Pääministerin ilmoitus - katsaus ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen 22.2.2022

Ryhmäpuhevuoron pitäjä edustaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.02.2022 klo 14:10