Metsäpolitiikan on oltava myös kansallinen asia tulevaisuudessa

08.07.2021 klo 11:43
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist korostaa, että valmistelussa olevan EU:n metsästrategian on oltava tasapainossa, ja että siinä tulee tasapuolisesti nostaa esiin kaikkia metsiin liittyviä arvoja.

Metsät ovat EU:lle tärkeitä monesta näkökulmasta: sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta. Metsät ovat erityisen tärkeitä meille suomalaisille.

- Eri jäsenvaltioiden näkemykset eroavat paljon toisistaan metsiin liittyvissä kysymyksissä. Metsät ovat tärkeitä kaikille - mutta hyvin eri tavoin. Siksi onkin loogista ja sopivinta, että EU:n metsästrategia toteutetaan strategisesti yleistasolla. Itse metsäpolitiikkaa taas on hoidettava kansallisesti, kuten aikaisemmin, jotta se parhaiten pystyy huomioimaan kansalliset ja paikalliset olosuhteet, Blomqvist sanoo.

- Suomen hallituksen laatimat suuntaviivat EU:n metsäkysymyksissä ovat hyviä, ja ne muodostavat kokonaisvaltaisen näkökulman, josta meidän on viestittävä paremmin Brysselin päättäjille. On tärkeää, että metsästrategia tarjoaa mahdollisuuden metsien kestävään käyttöön, kunnioittaa omistajien oikeudellista suojaa ja auttaa myös saavuttamaan ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteet, ministeri Blomqvist korostaa.

Blomqvist huomauttaa, että metsien ja puutuotteiden roolista on tullut entistä tärkeämpi, koska voimme yhä enemmän käyttää puuta fossiilisten materiaalien korvaamiseen. Puupohjaisia ​​materiaaleja voidaan käyttää esimerkiksi ilmastoystävällisissä biomuoveissa, jotka korvaavat tavallisen perinteisen muovin mm. juomapulloissa, kun taas lisääntynyt puurakentaminen varastoi hiiltä pitkäksi ajaksi eteenpäin.

Thomas Blomqvist

Tasa-arvoinen vanhemmuus edistää lapsen oikeuksia

Eduskunnassa on tänään käyty lähetekeskustelu hallituksen esityksestä perhevapaauudistukselle.
Veronica Rehn-Kivi
tänään klo 14:00

Koronapandemian seuraukset lapsiin ja nuoriin on otettava vakavasti

Koronapandemia on ollut raskas aika lapsille ja nuorille. Sen osoittaa THL:n tänään julkaiseman kyselyn tulokset. Erityisen heikossa asemassa ovat tytöt, joiden joukossa yksinäisyys on lisääntynyt merkittävästi edellisiin vuosiin verrattuna. Kyselyn mukaan joka neljäs tyttö tuntee olonsa usein tai jatkuvasti yksinäiseksi.
Mikko Ollikainen
17.09.2021 klo 13:44

Perhevapaauudistus tukee tasa-arvoista vanhemmuutta

Hallitus on antanut esityksen perhevapaauudistuksesta eduskunnalle tänään. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist iloitsee esityksestä, joka on tärkeä askel perhevapaajärjestelmämme nykyaikaistamisessa. 
Thomas Blomqvist
16.09.2021 klo 14:31

Adlercreutz peräänkuuluttaa tasa-arvoisia kutsuntoja

Eduskunnan keskustelussa puolustuspoliittisesta selonteosta Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz otti kantaa tasa-arvoisten kutsuntojen käyttöönoton puolesta.
Anders Adlercreutz
16.09.2021 klo 17:41

Osallistaminen on ratkaisevan tärkeää onnistuneen kotouttamisen kannalta

Eduskunnassa on tänään käyty lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta kotouttamisen edistämisen uudistamistarpeista. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti osallistamisen ja yhteistyön tärkeyttä onnistuneen kotouttamisen kannalta. 
Sandra Bergqvist
15.09.2021 klo 15:15

Selkeä tiekartta tarvitaan kehityspolitiikassa

Eva Biaudet
14.09.2021 klo 18:06

Vauhtia energiamurrokseen

Tänään päättyneessä budjettiriihessään hallitus päätti laajoista toimista energiamurroksen vauhdittamiseksi. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on päätöksiin tyytyväinen.
Anders Adlercreutz
09.09.2021 klo 19:12

Talouskasvu, korkeampi kotitalousvähennys ja kunnianhimoisia ilmastopäätöksiä

Hallitus on tänään saanut vuoden 2022 budjettia koskevat neuvottelut päätökseen Säätytalolla Helsingissä. Tuloksena on budjettiesitys, joka vahvistaa kasvua, tukee hallituksen kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja antaa uskoa tulevaisuuteen.
Anna-Maja Henriksson
09.09.2021 klo 21:10

Vihdoinkin voimme luopua kahden metrin turvaetäisyydestä

Eduskunnassa on tänään käyty lähetekeskustelu tartuntatautilain muutoksesta.
Veronica Rehn-Kivi
07.09.2021 klo 14:30

Rokotukset ovat avain yhteiskunnan avaamiselle

Anna-Maja Henriksson
04.09.2021 klo 07:14

Ryhmäpuheenvuorot

Lähetekeskustelu valtioneuvoston puolustusselonteosta

Ryhmäpuheenvuoro 16.9.2021, edustaja Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.09.2021 klo 15:50

Valtioneuvoston selonteko kotouttamisen edistämisen uudistamistarpeista

Ryhmäpuheenvuoro 15.9.2021, edustaja Sandra Bergqvist.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.09.2021 klo 15:29

Kehityspolitiikan ylivaalikautinen selonteko 

Ryhmäpuheenvuoro 14.9.2021, Eva Biaudet,
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.09.2021 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2021-2032, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjänä edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.07.2021 klo 11:00

Julkisen talouden suunnitelma

Palautekeskustelun ryhhmäpuheenvuoron piti edustaja Verinica Rehn-Kivi.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
28.06.2021 klo 15:00

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Joakim Strand.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.06.2021 klo 15:00

Välikysymys sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta

Ryhmäpuheenvuoro pitäjä edustaja Veronica Rehn-Kivi.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.06.2021 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2021–2032

Ryhmäpuheenvuoro 26.5.2021. Edustaja Sandra Bergqvist.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
26.05.2021 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022–2025

Ryhmäpuheenvuoro 19.5.2021, Veronica Rehn-Kivi, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.05.2021 klo 14:59

Talouspolitiikan linjaa koskeva välikysymys

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.05.2021 klo 15:00