Rokotteiden merkitys painottuu koronakriisissä

19.05.2020 klo 14:32
Suomessa uusien koronatapausten määrä on viime viikkoina ollut laskussa. Tilanne ei kuitenkaan ole ohi.

Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) painottaa, että niin koronaviruksen kuin muidenkin virustautien ehkäisy vaatii tehokkaita rokotteita. Tämä edellyttää niin kansainvälistä yhteistyötä kuin tukea tutkimukseen ja kehitykseen.


- On tärkeää, että suomi osallistuu rokotekehitystyöhön, jonka tavoitteena on kehittää rokote koronavirusta vastaan mahdollisimman nopeasti. Koronaviruksen lisäksi myös kausi-influenssa ja pneumokokkibakteerit aiheuttavat sairaalahoitoa vaativia sairauksia. Näiltä voi kuitenkin suojautua rokottautumalla. On tärkeää, että Suomi selvittää myös pneumokokkirokotuksen tehoa kansanterveydelle koronaepidemian yhteydessä, Rehn-Kivi sanoo.


Rehn-Kivi jätti aikaisemmin kirjallisen kysymyksen pneumokokkirokotuksen tarjoamisesta yli 65-vuotiaille antaakseen suojaa mahdollisilta koronaviruksen aiheuttamilta jälkitaudeilta. Muun muassa Tanska on jo tehnyt päätöksen tästä. Vastauksessaan sosiaali – ja terveysministeriö perustelee, että koronaviruksen aiheuttaman infektion jälkitautina mahdollisesti esiintyvän pneumokokkitaudin yleisyydestä tai pneumokokkirokotteen tehosta jälkitautien ehkäisyssä ei vielä ole riittävästi tutkimustietoa saatavilla. Toisin kuin monet infektiolääkärit, pneumokokkirokotuksen tehokkuudesta jälkitautien ehkäisyssä yleisesti ei myöskään olla vakuuttuneita. Rehn-Kiven mukaan nyt pitäisi kuitenkin katsoa eteenpäin ja toimia proaktiivisesti.


- Meillä on poliittisesti iso vastuu koronakriisin vaikutusten hillitsemisessä. Maailman terveysjärjestö, WHO on jo korostanut influenssa- ja pneumokokkirokotuksen tärkeyttä hengitysinfektioiden ehkäisyssä epidemiatilanteessa. Suomen tulisi nyt kuunnella asiantuntijoita ja aktiivisesti osallistua rokotekehitystyöhön ja ottaa käyttöön rokotteita, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Sosioekonomisesta näkökulmasta on myös tärkeää, että tarjoamme rokotteita tasavertaisesti ja maksuttomasti riskiryhmissä oleville henkilöille, myös yli 65-vuotiaille, Rehn-Kivi sanoo.

Veronica Rehn-Kivi

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44