Kohti uutta normaalia

17.05.2020 klo 06:56
Me suomalaiset olemme yhdessä onnistuneet hidastamaan koronaviruksen leviämistä niin hyvin, että on tullut aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

On tullut aika avata yhteiskunta asteittain ja harkitusti. Kirjastoista on reilun viikon ajan saanut lainata kirjoja, ja monet lapset iloitsivat päästessään torstaina takaisin kouluun. Viimeiset kaksi kuukautta ovat vaatineet paljon niin lapsilta, vanhemmilta kuin opettajiltakin. Kiitos, että olette jaksaneet niin hyvin.

Suomen ja muiden Schengen-maiden välinen työmatkaliikenne on ollut sallittua torstaista alkaen, ja laivat saavat taas myydä matkustajalippuja. Hallitus ei kuitenkaan suosittele vapaa-ajan matkoja muihin maihin. Siksi tänä kesänä paras vaihtoehto voikin olla vaikkapa mökkiloma koti-Suomessa.

Nämä ensiaskeleet vievät meitä vähitellen kohti uutta normaalia. Kesäkuun alussa avataan museot, teatterit, urheilutilat ja nuorisotilat. Myös ravintolat ja kahvilat saavat avata ovensa asteittain 1.6. alkaen.

Yhteiskunnan avaaminen on tehtävä turvallisesti ja hallitusti samalla kun koronatestauksia lisätään ja tartuntaketjuja jäljitetään, jotta sairastuneet saadaan hoitoon ja tarvittaessa eristyksiin. Testauksen lisääminen kesäkuussa esimerkiksi 10 000 testiin päivässä olisi tärkeää. Niin yksilöille kuin työnantajillekin luo turvaa tieto siitä, että testauskapasiteetti riittää.

Kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa, mutta kesäkuun alusta julkisten kokoontumisten osalta rajoitusta nostetaan 10 hengestä 50 henkeen. Esimerkiksi kesäteattereiden on mahdollista saada lupa myös yli 50 hengen yleisöille, kunhan rajattu ulkotila on riittävän suuri. Silloinkin on tärkeä pitää riittävät etäisyydet ja pitää kiinni hyvästä käsihygieniasta.

Kaiken kaikkiaan kyse on tasapainon löytämisestä kaikissa hallituksen tekemissä päätöksissä. Suosittelemme edelleen ikäihmisille fyysisten kontaktien välttämistä mahdollisuuksien mukaan. Näin siksi, että koronavirus on osoittautunut vaarallisemmaksi vanhemmille ihmisille sekä riskiryhmiin kuuluville. Useimmalle meistä läheisten tapaaminen on kuitenkin myös koronan aikaan tärkeää. Siinä on kyse elämänlaadusta ja hyvinvoinnista. Niitä voi muun muassa parantaa liikkumalla ja ulkoilemalla, mitä suosittelenkin kaikkia tekemään mahdollisuuksien mukaan.

Monet vanhemmat ihmiset ovat kysyneet minulta lasten ja lastenlasten tapaamiseen liittyvistä ohjeistuksista. Minusta kaikkien on tärkeää voida pitää yhteyttä läheisiin ja rakkaisiin. On kuitenkin muistettava pitää riittävää etäisyyttä. Siksi läheisiä on hyvä tavata ulkona – puistossa, metsässä tai puutarhassa. Jokainen meistä päättää lopulta tietysti itse, miten haluaa toimia.

Hallitus haluaa mahdollistaa turvallisia sosiaalisia kontakteja ikäihmisille ja siksi kehotamme palvelutaloja löytämään uusia tapoja toteuttaa niitä. On jo olemassa hyviä esimerkkejä siitä, kuinka vanhuksille on otettu käyttöön ”tapaamiskontteja”, jotka on miellyttävästi sisustettu ja jossa esimerkiksi muistisairas äiti saa jakaa tyttärensä kanssa kahvihetken ja syödä suklaata.

Vaikka joitakin rajoituksia nyt kevennetäänkin, on muistettava varovaisuus. On edelleen olemassa riski, että tauti alkaa levitä uudelleen. Siksi on ensisijaisen tärkeää, että jatkamme ohjeistusten ja suositusten noudattamista.

Lopuksi voin ilolla todeta, että yhteistyö hallituksen sisällä sujuu hyvin. Maaliskuun alussa vierailin Vaasan keskussairaalassa, ja toin ministeri Kiurun kanssa tiedon siitä, että Vaasa saa potilasturvallisuuden kehittämiskeskuksen. Nyt asia on valmis ja kaikki päätökset virallisesti tehty. Tästä saamme kaikki pohjalaiset iloita!

Anna-Maja Henriksson

Tikittävä pommi

On jo jonkin aikaa puhuttu tikittävästä pommista. Myös siitä, että istumme itsemme kuoliaaksi. Kyse on liikkumattomuudesta, joka on yksi tämän päivän suurimmista haasteista kaikissa länsimaissa.
Mikko Ollikainen
29.06.2023 klo 14:42

Suomi tarvitsee kasvua

Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Anna-Maja Henriksson
19.02.2023 klo 10:49

Liikenneinfra ja investoinnit.

Thomas Blomqvist
13.02.2023 klo 10:40

Laadukas koulutus on kohtalonkysymys

Eduskuntavaalikampanjat ovat päässeet käyntiin. Tämä merkitsee minulle RKP:n puheenjohtajana sitä, että kalenterini täyttyy lukuisista vaalipaneeleista- ja keskusteluista
Anna-Maja Henriksson
29.01.2023 klo 09:20

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.
Anna-Maja Henriksson
27.12.2022 klo 14:11

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Pohjoismaisen yhteistyön visiona on, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Integraatiotavoitteen saavuttamiseksi rajaesteiden purkaminen ja ennaltaehkäiseminen on avainasemassa.
Thomas Blomqvist
15.12.2022 klo 15:00

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Monta rautaa tulessa

Ministerin tehtävissä tottuu ajan myötä siihen, että on joka päivä kyettävä käsittelemään samanaikaisesti sekä pieniä että isoja asioita.
Anna-Maja Henriksson
30.10.2022 klo 14:43

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10