Historiallisen myllerryksen politiikkavuosi

27.12.2019 klo 10:18
Vuosi 2019 tulee jäämään Suomen poliittiseen historiaan. Se, jos jokin, on selvää. Oman poliittisen urani aikana en muista tällaista syksyä, vaikka vuodenvaihteen lähestyessä toki politiikassa aina tapahtuu paljon.

Monet lait ja asetukset astuvat voimaan tammikuun ensimmäisenä päivänä. Ja täällä Pohjanmaalla saamme iloita siitä, että Vaasan keskussairaala nyt saa laajan päivystyksen. Vuosien kamppailu tuotti tuloksen, kun hallitus vaihtui.

 

Tänä vuonna perinteiset joulukiireet saivat kuitenkin rinnalleen ennennäkemättömän poliittisen myllerryksen. Antti Rinne erosi pääministerin paikalta 181 päivän jälkeen. Itseasiassa tieto hallituksen kaatumisesta saavutti minut kesken puheenjohtamaani EU:n oikeusministerien neuvostokokousta Brysselissä.

 

Olen todella iloinen, että luottamus yhdessä rakennettuun hallitusohjelmaan säilyi, ja viiden puolueen (sdp, kesk, vihr, vas ja rkp) hallituspohja jatkaa työtään pääministeri Sanna Marinin johdolla. Hallitusohjelman kunnianhimoiset ja tärkeät tavoitteet eivät ole vanhentuneet, ja kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallitusohjelmaan. Lisämaustetta uusvanhan hallituksen loppusyksyyn tuovat maailman nuorin istuva pääministeri ja viiden naisen johtama hallitus. Tämä asia puhututti myös viimeisellä EU-puheenjohtajuusmatkallani edustaessani Euroopan Unionin 28 jäsenmaata oikeusministerikokouksessa Yhdysvalloissa, jossa agendalla olivat mm. kyberturvallisuus ja vaaleihin vaikuttaminen sekä sähköinen todistelu.

 

Kaikki tapaamani ihmiset aina USA:n oikeusministeri William Barrista ja  korkeimman oikeuden tuomarista paikallisen vankilan henkilökuntaan halusivat kuulla lisää Pohjoismaasta, jota johtavat naiset. Suomi oli yhtäkkiä ylittänyt uutiskynnyksen maailmalla ennennäkemättömästä syystä. Maailma muuttuu koko ajan ja Suomelle on tärkeää, että pienenä maana olemme aktiivisia kansainvälisellä areenalla. Hyvät transatlanttiset suhteet ovat meille myös arvokkaita.

 

Täällä kotimaassa edistämme ensi vuonna rikosten ennaltaehkäisyä varsinkin tukemalla nuoria ja kuntouttamalla väkivaltarikollisia ja seksuaalirikollisia. Valmistelemme myös seksuaalirikoslainsäädännön uudistamista ennen kaikkea lasten suojelemiseksi ja raiskauspykälän muuttamiseksi niin, että suostumuksen puute tulee tunnusmerkistöön. Lisäksi puutumme ylivelkaantumiseen monella eri toimenpiteellä, muun muassa parantamalla kansalaisten talousosaamista ja taloudenhallintaa sekä ylivelkaantuneiden avunsaantia.

 

Käynnistämme myös kansallisen demokratiaohjelman, jonka tarkoituksena on edistää jokaisen kansalaisen yhdenvertaisia mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallistumiseen, kehittää uusia osallistumistapoja, edistää valmistelun avoimuutta ja kuulemista sekä edistää demokratiakasvatusta.

 

Loppuvuosi on ollut hurjaakin hurjempi. Vuodenvaihteen jälkeen laitamme uuden vaihteen silmään ja keskitymme taas rakentamaan ja vahvistamaan hyvinvointivaltiota palvelemaan jokaista suomalaista entistä paremmin. Työllisyysaste on saatava nousemaan koko maassa Pohjanmaan lukuihin, eli vähintään 75 prosenttiin.

 

Toivotan teille kaikille hyvää uutta vuotta. Sitä sopii odottaa!

Anna-Maja Henriksson

Tikittävä pommi

On jo jonkin aikaa puhuttu tikittävästä pommista. Myös siitä, että istumme itsemme kuoliaaksi. Kyse on liikkumattomuudesta, joka on yksi tämän päivän suurimmista haasteista kaikissa länsimaissa.
Mikko Ollikainen
29.06.2023 klo 14:42

Suomi tarvitsee kasvua

Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Anna-Maja Henriksson
19.02.2023 klo 10:49

Liikenneinfra ja investoinnit.

Thomas Blomqvist
13.02.2023 klo 10:40

Laadukas koulutus on kohtalonkysymys

Eduskuntavaalikampanjat ovat päässeet käyntiin. Tämä merkitsee minulle RKP:n puheenjohtajana sitä, että kalenterini täyttyy lukuisista vaalipaneeleista- ja keskusteluista
Anna-Maja Henriksson
29.01.2023 klo 09:20

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.
Anna-Maja Henriksson
27.12.2022 klo 14:11

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Pohjoismaisen yhteistyön visiona on, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Integraatiotavoitteen saavuttamiseksi rajaesteiden purkaminen ja ennaltaehkäiseminen on avainasemassa.
Thomas Blomqvist
15.12.2022 klo 15:00

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Monta rautaa tulessa

Ministerin tehtävissä tottuu ajan myötä siihen, että on joka päivä kyettävä käsittelemään samanaikaisesti sekä pieniä että isoja asioita.
Anna-Maja Henriksson
30.10.2022 klo 14:43

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
eilen klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10