Tiedustelulakien käsittely on loppusuoralla

10.02.2019 klo 08:31
Tähän asti tiedustelutoimintaa on Suomessa säädelty puutteellisin laein ja sitä on valvottu puutteellisin työkaluin.

Tiedustelulakien käsittely on loppusuoralla. Syksyllä äänestimme niiden vaatimasta perustuslakimuutoksesta ja nyt olemme saamassa varsinaisia lakipaketteja viimein maaliin. Sekä hallintovaliokunta että puolustusvaliokunta ovat saaneet omat mietintönsä valmiiksi ja pääsemme äänestämään kokonaisuudesta.

Tähän asti tiedustelutoimintaa on Suomessa säädelty puutteellisin laein ja sitä on valvottu puutteellisin työkaluin; olemme monessa tilanteessa olleet muiden maiden tiedustelutietojen varassa. Näin kävi muun muassa vuonna 2013, kun ulkoministeriö joutui verkkohyökkäyksen kohteeksi.

Muutostarpeeseen on tämän hallituskauden aikana vastattu. Hybridiuhkat, informaatiovaikuttaminen, terrorismi ja tietomurrot on tunnistettu todellisiksi uhkakuviksi, joihin tulee varautua ennakoivasti.

Itse olen hallintovaliokunnan jäsen. Se on keskeinen valiokunta nimenomaan siviilitiedustelun näkökulmasta. Yli vuoden ajan olemme kuulleet asiantuntijoita ja käsitelleet meille tehtyä lakiehdotusta. Lausuntoja on käsitelty toistasataa kappaletta. Jos joidenkin lakipakettien valmistelua on tämän kauden aikana voinut moittia huonosta valmistelusta, niin tiedustelulakien kohdalla näin ei voi sanoa. Ministeriö on tehnyt valmistelun osalta perusteellista työtä ja tätä työtä on jatkettu valiokunnassa kaikkien ryhmien voimin. Tiedustelulakien käsittely ei ole päässyt missään vaiheessa politisoitumaan, vaan tahtotila ja tavoitteet ovat olleet kaikille yhteiset. Olemme halunneet saada aikaiseksi tiedustelulain, joka vastaa tämän hetken tarpeeseen niin, että esimerkiksi yksityisyyden suoja ja yksilön oikeusturva ovat mahdollisimman hyvällä tasolla.

Mitkä asiat sitten ovat mietityttäneet käsittelyn aikana? Kun puhutaan tiedustelusta on selvä, että sitä pitää valvoa. Toiminnan valvomiseksi eduskuntaan tulee tiedusteluvaliokunta. Lisäksi nimitetään tiedusteluvaltuutettu, jolla on laajat oikeudet puuttua tiedustelutoimintaan. Näiden toimenpiteiden tulee taata se, että tiedustelua ei käytetä väärin. Olemme käyneet laajasti läpi tiedustelumenetelmiä ja muun muassa sitä, miten tiedustelutietoa saa säilyttää, miten toimitaan, jos sivullinen joutuu tiedustelun kohteeksi ja millä perusteella ylipäätään saa harjoittaa tiedustelua. Tärkeä yksittäinen asia on ollut myös kansainvälinen yhteistyö ja sille asetettavat reunaehdot; meidän pitää varmistaa, ettei meille anneta tietoa, joka on saatu vilpillisin tai ihmisoikeuksia loukkaavin keinoin.

Joitakin kysymysmerkkejä jäi ja jotkut asiat tulevat keskusteluttamaan varmaan jatkossakin. Mikään laki ei ole täydellinen. Siksi on syytä tarkkaan seurata miten lakipaketit nyt toimivat käytännössä.

Tässä tiedustelulakeja koskevassa keskustelussa on syytä pitää mielessä myös yhteiskuntamme muut haasteet: talouden osalta kestävyysvaje ja matala työllisyysaste, ympäristön osalta ilmastonmuutoksen hillitsemisen, Itämeren tilanteen parantaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen sekä perheen sisällä tapahtuvan väkivallan torjuminen ja yhteiskunnan eheyden turvaaminen. Tiedustelulait eivät suoraan liity näihin asioihin, mutta tehokkaan hybridivaikuttamisen kautta näihin asioihin liittyviä tavoitteita voidaan häiritä. Siksi hyvin laaditut tiedustelulait tukevat laajemminkin yhteiskunnan hyvinvointia.

Anders Adlercreutz

Tikittävä pommi

On jo jonkin aikaa puhuttu tikittävästä pommista. Myös siitä, että istumme itsemme kuoliaaksi. Kyse on liikkumattomuudesta, joka on yksi tämän päivän suurimmista haasteista kaikissa länsimaissa.
Mikko Ollikainen
29.06.2023 klo 14:42

Suomi tarvitsee kasvua

Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Anna-Maja Henriksson
19.02.2023 klo 10:49

Liikenneinfra ja investoinnit.

Thomas Blomqvist
13.02.2023 klo 10:40

Laadukas koulutus on kohtalonkysymys

Eduskuntavaalikampanjat ovat päässeet käyntiin. Tämä merkitsee minulle RKP:n puheenjohtajana sitä, että kalenterini täyttyy lukuisista vaalipaneeleista- ja keskusteluista
Anna-Maja Henriksson
29.01.2023 klo 09:20

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.
Anna-Maja Henriksson
27.12.2022 klo 14:11

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Pohjoismaisen yhteistyön visiona on, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Integraatiotavoitteen saavuttamiseksi rajaesteiden purkaminen ja ennaltaehkäiseminen on avainasemassa.
Thomas Blomqvist
15.12.2022 klo 15:00

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Monta rautaa tulessa

Ministerin tehtävissä tottuu ajan myötä siihen, että on joka päivä kyettävä käsittelemään samanaikaisesti sekä pieniä että isoja asioita.
Anna-Maja Henriksson
30.10.2022 klo 14:43

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10