Ilmastodokumentti osoittaa, että yhä useampi puolue ottaa ilmastonmuutoksen tosissaan

20.12.2018 klo 17:01

– On merkittävä asia, että olemme päässeet yksimielisyyteen yhteisestä ilmastodokumentista ja tavoitteesta rajata lämpötilan nousu 1,5 asteeseen, RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo.


Kaikki eduskuntapuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat tänään sopineet yhteisistä ilmastolinjauksista. RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz toimi puolueen edustajana työryhmässä. Sekä Henriksson että Adlercreutz ovat tulokseen tyytyväisiä.

– Linjaukset ovat suhteellisen kunnianhimoisia, varsinkin jos vertaa siihen, mitä olisimme voineet toivoa neljä vuotta sitten. Tietoisuus on selvästi kasvanut ja yhä useampi ymmärtää tilanteen vakavuuden. Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii toimia heti, Adlercreutz sanoo.

– Kunnianhimo luo myös mahdollisuuksia: vientiteollisuutemme hyötyy siitä, että meillä on toimivat kotimaiset markkinat cleantech-ratkaisuille. Tämä on kasvava tulevaisuuden toimiala, jossa Suomen tulee tähdätä edelläkävijäksi, Adlercreutz sanoo.

Ilmastolinjauksien tarkoitus on linjata  hallituskauden ja Suomen EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteita.

– Linjaukset luovat hyvän pohjan Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle, joka alkaa kesällä 2019. Yhteinen dokumentti toimii myös alustana kevään hallitusneuvotteluille ja seuraavan neljän vuoden hallitusohjelman laatimiselle. Nyt meillä on yhteinen lähtökohta, jota voimme työstää, Henriksson sanoo.
Anders Adlercreutz ja Anna-Maja Henriksson
68372_t.jpg

Oikeus opinto-ohjaukseen vuodeksi yhdeksännen luokan jälkeen

Nuoren ihmisen syrjäytyminen on tragedia nuorelle itselleen ja miljoonaluokan kustannus yhteiskunnalle. Jokainen syrjäytynyt nuori on yksi liikaa. Lähtökohtana pitää olla, että kukaan ei jätetä ulkopuolelle.
Mikaela Nylander
21.03.2019 klo 13:43
68255_t.jpg

Eduskunnalla olisi ollut mahdollisuus pelastaa Vaasan keskussairaala

Eduskunta äänesti tänään asiasta tuloksin 92-91 hylkäämisen puolesta ja 16 poissa.
Veronica Rehn-Kivi
15.03.2019 klo 14:12
68233_t.jpg

RKP tekee kaikkensa laajan päivystyksen puolesta

Anna-Maja Henriksson
14.03.2019 klo 16:09
68189_t.jpg

Vaasa saa vielä kolmannen mahdollisuuden

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on RKP:n kansanedustaja Veronica Rehn-Kiven aloitteesta ottanut uudelleen käsittelyyn kansalaisaloitteen, joka vaatii laajaa päivystystä Vaasan keskussairaalaan.
Veronica Rehn-Kivi
12.03.2019 klo 14:39
68085_t.jpg

Hallitus kaatui yhdessä lippulaivansa kanssa

Thomas Blomqvist
08.03.2019 klo 11:47
68082_t.jpg

Suomi tarvitsee harkitun sote-uudistuksen

RKP:n puheenjohtajan, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan Suomi tarvitsee harkitun sote-uudistuksen, joka keskittyy sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiin, ei massiivisiin hallintouudistuksiin.
Anna-Maja Henriksson
08.03.2019 klo 10:57
68054_t.jpg

Meidän tulee tukea poikia ja nuoria miehiä paremmin sekä koulussa että kotona

Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus Suomessa on tuoreen selvityksen mukaan vähentynyt. Varsinkin nuorten miesten osalta tilanne on parantunut. Eduskunnan miesverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz (RKP) iloitsee positiivisesta kehityksestä, mutta on edelleen huolestunut tilanteesta.
Anders Adlercreutz
06.03.2019 klo 15:17
67990_t.jpg

Työn murros vaatii uusia asenteita ja pelisääntöjä

Veronica Rehn-Kivi
04.03.2019 klo 13:00
67925_t.jpg

Valiokunnan enemmistö ottaa nyt äärettömän suuren riskin

Kansanedustaja, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kyseenalaistaa voimakkaasti eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan hallituspuolueiden edustajien päätöksen lopettaa asiantuntijakuulemiset hallituksen sote-uudistusta koskevasta vastineesta.
Anna-Maja Henriksson
27.02.2019 klo 18:53

Ryhmäpuheenvuorot

67988_t.jpg

Palautekeskustelu valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osasta, 4.3.2019

Ryhmäpuheenvuoro, Veronica Rehn-Kivi
Veronica Rehn-Kivi
04.03.2019 klo 12:59

Välikysymys vanhusten hoidon tilasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
06.02.2019 klo 15:00

Lähetekeskustelu valtioneuvoston valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua koskevasta selonteosta

Ryhmäpuheenvuoro, Mats Löfström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
31.01.2019 klo 17:55

Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella-selonteko

Lähetekeskustelu/remissdebatt 13.12.2018.   Ed. Stefan Wallin
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2018 klo 17:31

Ajankohtaiskeskustelu EU:n tulevasta kehityksestä

Ryhmäpuheenvuoro 12.12.2018, Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.12.2018 klo 14:39

Selonteko liikuntapolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoro, Mikaela Nylander
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.11.2018 klo 14:56

Vaihtoehtobudjetit 14.11.2018

Ryhmäpuheenvuoro, Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.11.2018 klo 14:38

Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle annetun valtiontakauksen voimassaoloajan pidentämisestä

Ryhmäpuheenvuoro 13.11.2018, Eva Biaudet,
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.11.2018 klo 15:00

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa

Ryhmäpuheenvuoro 23.10 2018, edustaja Stefan Wallin.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.10.2018 klo 14:59