Yhteistyö kannattaa aina

15.02.2018 klo 06:26
Vuoden vaihteen ja presidentin vaalien jälkeen politiikan fokus on jälleen siirtymässä sisäpoliittisiin vääntöihin.

Tätä kirjoitettaessa käymme pääministerin ilmoituksen pohjalta keskustelua hallituksen politiikasta sekä keskeisimmistä vuoden aikana eduskunnalle annettavista esityksistä. Viime viikolla ehdimme myös ”nuorten kansanedustajien” kansainvälisen verkoston kanssa käydä Moskovassa Venäjän parlamentin ylähuoneen senaattori Aleksei Puškovin kutsusta. Ohjelmassa oli suurlähetystömme lisäksi tapaamisia Venäjän parlamentin molempien kamarien sekä keskusvaalilautakunnan ja ulkoministeriön edustajien kanssa. Vastavierailua Moskovaan on suunniteltu siitä lähtien, kun venäläisiä nuoria kansanedustajia vieraili eduskunnassa marraskuussa 2013, ja taustavaikuttajina ovat olleet molempien maidemme presidentit.

 

Hyviä yhteyksiä kannattaa aina ylläpitää kaikkiin eri ilmansuuntiin ja erityisesti naapureihin. Tästäkin syystä oli kiva huomata, kuinka puheenjohtajakollegani Janne Sankelo joulun aikoihin kirjoitti Kauhavan valtuuston hyväksymästä uudesta kaupunkistrategiasta. Yhdeksi strategiseksi kärjeksi oli nostettu yhteistyö Vaasan suuntaan. Olen täysin samaa mieltä siitä, että Vaasan energia ja Kauhavan metalli ovat äärimmäisen kova yhdistelmä. Fyysinen etäisyys kaupunkiemme välillä on käytännössä olematon ja monet alueemme yrityksistä ovat jo vuosikausia tehneet yhteistyötä. Kannatan siis lämpimästi syvempää strategista yhteistyötä myös kaupunkiemme välillä. Kauhavalla ollaan myös osattu hyödyntää Ruotsin puolen läheisyyttä ja potentiaalia. Kauhavalaisten asenne kuvastaa hyvin sitä henkeä, jota itse toivon kaikilta pohjalaiskuntien - ja maakuntien päättäjiltä: katsotaan yhdessä maailmalle!

 

Isossa kuvassa pohjalaismaakunnat yhdistävät Pohjois-Norjan satamat Merenkurkun yli Venäjän ja Kiinan markkinoihin. Rahtiliikenteen avaaminen Kouvolan ja Xianin - Uumajan kiinalaisen ystävyyskaupungin - välillä on niin ikään osa samaa isoa kuvaa ja tulevaisuuden tavara- sekä arvoketjujen kehitystrendiä. Yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa olemme tarpeeksi vahvoja kehittämään usealla sektorilla globaalisti merkittävää uutta osaamista sekä houkutella gigaluokan investointeja läntiseen Suomeen. Pienenä osana tätä työtä meidän kannattaa ehdottomasti vahvistaa maakuntiemme yhteistä Merenkurkun neuvostoa EU:n EGTC - statuksella.

 

Lopuksi jotain aivan muuta. Olen muutamassa yhteydessä tuonut esille huoleni susien vahvasti lisääntyneestä läsnäolosta alueellamme. Tästä on tullut muutamia nimettömiä kuitteja siitä, että "lietsoisin susipelkoa". Vastaukseni näille nimettömille susien ystäville on, että ihmisten – ihan aiheellinen! - huoli ja pelko kumpuavat kotitalon nurkilla sekä lasten koulutien varrella olevista susien jäljistä, ei minun kommenteista. Sata vuotta täyttäneessä maassa - jossa lainsäädännön mukaan taajamissa on pidettävä koira kytkettynä - tuntuu käsittämättömältä, mikäli marjoja poimittaessa, kouluun käveltäessä tai metsästystä ja riistanhoitoa harjoitettaessa täytyy susia pelätä kuollakseen.

Joakim Strand

Tikittävä pommi

On jo jonkin aikaa puhuttu tikittävästä pommista. Myös siitä, että istumme itsemme kuoliaaksi. Kyse on liikkumattomuudesta, joka on yksi tämän päivän suurimmista haasteista kaikissa länsimaissa.
Mikko Ollikainen
29.06.2023 klo 14:42

Suomi tarvitsee kasvua

Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Anna-Maja Henriksson
19.02.2023 klo 10:49

Liikenneinfra ja investoinnit.

Thomas Blomqvist
13.02.2023 klo 10:40

Laadukas koulutus on kohtalonkysymys

Eduskuntavaalikampanjat ovat päässeet käyntiin. Tämä merkitsee minulle RKP:n puheenjohtajana sitä, että kalenterini täyttyy lukuisista vaalipaneeleista- ja keskusteluista
Anna-Maja Henriksson
29.01.2023 klo 09:20

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.
Anna-Maja Henriksson
27.12.2022 klo 14:11

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Pohjoismaisen yhteistyön visiona on, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Integraatiotavoitteen saavuttamiseksi rajaesteiden purkaminen ja ennaltaehkäiseminen on avainasemassa.
Thomas Blomqvist
15.12.2022 klo 15:00

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Monta rautaa tulessa

Ministerin tehtävissä tottuu ajan myötä siihen, että on joka päivä kyettävä käsittelemään samanaikaisesti sekä pieniä että isoja asioita.
Anna-Maja Henriksson
30.10.2022 klo 14:43

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10