Lähetekeskustelu valtion talousarvioesityksestä vuodelle 2023

20.09.2022 klo 13:25
Ryhmäpuheenvuoro 20.9.2022, edustaja Anders Adlercreutz.

Arvoisa puhemies,

Vuosi sitten seisoin tällä puhujakorokkeella ja aloitin puheeni näin: "Elämme nopean talouskasvun aikaa. Siitä huolimatta, että olemme joutuneet tekemään monia elinkeinoja koskevia kovia rajoituksia ihmishenkien pelastamiseksi, vaikuttaa siltä, että suurin osa ihmisistä on voinut palata suhteellisen normaaliin arkeen."

Nyt maailmantilanne on erilainen kuin vuosi sitten, ja se vaikuttaa tänään käytävään keskusteluun. Tämän hallituksen viimeinen talousarvio sisältää toimia, jolla me torjumme taas eteemme tulleen kriisin. Olemme hyvällä syyllä huolissamme velkaantumisesta, mutta siitä huolimatta meidän on myös panostettava toimenpiteisiin, joiden avulla selviämme näistä vaikeista ajoista. Me luomme turvallisuutta arkeen, mutta meidän on myös luotava tiekartta kohti kestävää taloutta.  

Emme voi luottaa siihen, että tämä kriisi jäisi viimeiseksi. Maailma on arvaamaton. Tämä on otettava huomioon julkisen talouden suunnittelussa. 

Arvoisa puhemies,

Viime päivien uutiset Ukrainasta ovat olleet järkyttäviä, mutta paikoin ne ovat antaneet myös toivoa siitä, että sota voi jonain päivänä loppua. Mutta siinä kestää. Tuemme Ukrainaa 30 miljoonalla eurolla. Emme unohda Ukrainaa emmekä sitä, minkä puolesta maa päivästä toiseen taistelee. Me tuemme Ukrainaa taloudellisesti ja materiaalisesti. 

Tässä todellisuudessa realismi on hyve. Sen takia vahvistamme puolustustamme entisestään. Puolustusvoimat voi hankkia lisää kalustoa valmiutemme ylläpitämiseksi, vahvistamme kyberturvallisuutta järjestelmissämme ja rajavartiostolle hankitaan kaksi uutta valvontakonetta.

Tämä hallitus vei Suomen Natoon ja tekee nyt ennätyksellisen suuria panostuksia maamme turvallisuuteen.

Mutta turvallisuudessa ei ole kyse pelkästään aseista. Turvallisuudessa on kyse arjesta, siitä, että ihmiset kokevat hallitsevansa omaa elämäänsä. Luomme tulevaisuudenuskoa. Me parannamme suomalaisten ostovoimaa ja kompensoimme sähkön hinnan nousua. RKP on puoltanut sähkön arvonlisäveron väliaikaista laskemista, ja tämä toteutuu nyt, kun verokantaa alennetaan 10 prosenttiin talvikuukausien osalta. Otamme lisäksi käyttöön uuden verovähennyksen sekä sähkötuen niille, jotka eivät voi tätä vähennystä käyttää tuloverotukseen.

 

Samalla kun autamme suomalaisia selviämään hintojen noususta, on tarpeen myös kehittää kotimaista energiantuotantoa. Hallitus tulee nopeuttamaan vihreää siirtymää tukevia lupaprosesseja. Ehdotuksella on RKP:n vahva tuki.

Tämän päivän tilanne on akuutti. Samalla on syytä muistaa, että investoinneilla luodaan pitkän tähtäimen ratkaisuja. Siksi on tärkeää, että emme horjuta investointeihin kannustavia järjestelmiä. Monet ovat vaatineet päästökaupan keskeyttämistä. Se olisi hyvin lyhytnäköistä. Me emme sitä tee. 

On myös syytä muistuttaa toimivien markkinoiden tärkeydestä. Valtion liiallinen puuttuminen hinnanmuodostukseen ei yleensä johda hyviin tuloksiin. Meidän ei tule toistaa muissa maissa tehtyjä virheitä kotikentällämme.

Arvoisa puhemies, 

Me RKP:ssä työskentelemme sen eteen, että kaikilla lapsilla taustasta riippumatta olisi hyvät edellytykset elämässä, edellytykset kasvaa ja toteuttaa itseään. Sen takia olemme aina huolehtineet lapsiperheiden aseman parantamisesta. Iloitsemme siitä, että päivähoitomaksuja alennetaan pysyvästi ja yksityisen hoidon tukea korotetaan.  Se näkyy konkreettisesti lapsiperheiden kukkarossa ja vahvistaa tasa-arvoa sekä kotona että yhteiskunnassa. Olemme myös vuosikausia työskennelleet lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen nostamiseksi ja opintotuen huoltajalisän korottamiseksi. 

Arvoisa puhemies,

Keväällä julkisen talouden kehysten yhteydessä hallitus teki RKP:n mielestä hyviä päätöksiä, jotka nyt näkyvät konkreettisina toimenpiteinä talousarviossa. Me teemme merkittäviä panostuksia sekä valtion tutkimus- ja kehitysrahoitukseen että Suomen Akatemian rahoitukseen. Lisäksi ensi vuonna otetaan käyttöön pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettu tutkimus- ja kehittämistoimintaa koskeva verovähennys. Lakiehdotus on nyt lausuntokierroksella ja rahoitus turvataan nyt käsiteltävänä olevalla budjetilla. Kasvu syntyy yrityksissä, ja meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että niiden on mahdollista toimia, innovoida ja kehittyä. RKP tekee töitä yrittäjäystävällisen Suomen eteen ja nämä panostukset ovat tärkeitä tulevaisuutemme ja kilpailukykymme kannalta. 

Arvoisa puhemies,

Tärkeä päätös budjetissa on kieltenopettajien pitkään vaatimaa päätöstä yhden B1-kielen vuosiviikkotunnin lisäämisestä perusopetuksen kieliohjelmaan. Kaksikielisyyden vahvistaminen on hyvää varautumista tulevaisuuteen. 

Myös monet oikeusministeriön vastuulla olevat asiat etenevät. Hallitus huolehtii nyt siitä, että sellaisia oikeusprosesseja, joissa lapset ovat rikoksen uhreja, nyt nopeutetaan. Lähestymiskieltoa tehostetaan siten, että rikosten uhrit saavat vahvemman suojan. Ylivelkaantuneiden tilannetta parannetaan ulosoton suojaosan väliaikaisella korotuksella.

Arvoisa puhemies,

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Meillä on demografisia haasteita. Tarvitsemme työvoimaa. Meidän on nostettava työllisyysastetta ja uudistettava työmarkkinamme. Työvoiman saatavuus on maamme elinkeinoelämän suurin haaste. Olemme tällä hallituskaudella edistyneet monilta osin, mutta paljon on vielä tehtävää. Kenenkään toive saada tehdä töitä Suomessa ei saa kaatua byrokratiaan. Kukaan, joka haluaa investoida Suomeen, ei saa joutua epäilemään sitä, että se mikä on voimassa tänään, ei ole voimassa myös huomenna. Ja työmarkkinoille tarvitaan lisää luottamusta. Sen olemme saaneet huomata viime viikkoina. 

Arvoisa puhemies,

Suomi on turvallinen ja vakaa maa, jolla on harvinaisen hyvät edellytykset kohdata ne haasteet, jotka varmuudella odottavat meitä. Viime vuodet ovat sen todistaneet. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa nopeita ja kohdennettuja toimia selvitäksemme eteen tulevista kriiseistä.

Samalla meidän on pidettävä katse horisontissa ja kokonaisuus mielessä. Ennakoitava ja pitkäjänteinen politiikka antaa turvaa meille suomalaisille ja tekee Suomesta maan, jonne halutaan muuttaa ja investoida. 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri