Uusi yrityssaneerausmenettely tukee sekä yrittäjää että velallista

04.05.2022 klo 14:44
Eduskunta on tänään hyväksynyt useita lakimuutoksia, jotka helpottavat velkajärjestelyjen ja yrityssaneerausten saatavuutta.

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP), joka myös toimii eduskunnan lakivaliokunnan varapuheenjohtajana, on tyytyväinen siihen, että yksi hallituksen ylivelkaantumisen torjuntapaketin toimenpiteistä on nyt konkretisoitumassa.

– Muutosten tavoitteena on edistää yritystoiminnan tervehdyttämistä riittävän aikaisessa vaiheessa ja parantaa velkajärjestelyä ja sen kattavuutta hallitusohjelman mukaisesti, Bergqvist sanoo.

Normaalin yrityssaneerauksen lisäksi, otetaan käyttöön uusi, varhaisen vaiheen saneerausmenettely, johon velallinen voi hakeutua ennen kuin on maksukyvytön. Jatkossa myös osakeyhtiön tai osuuskunnan hallitus voi tehdä päätös yrityssaneeraukseen hakeutumisesta.

– Usein taloudellisiin vaikeuksiin ja liiketoiminnan tervehdyttämistarpeeseen herätään liian myöhään. On erittäin tervetullutta, että menettelystä tulee nopeampi ja sujuvampi, ja että myös pienten ja keskisuurten yritysten saneerausmahdollisuudet paranevat, Bergqvist sanoo.

Myös velkajärjestelymenettelystä tehdään sujuvammaksi Muutokset helpottavat taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen joutuneiden yrittäjien velkajärjestelyyn pääsyn ja nopeuttavat uuden alun.

– Viime vuodet ovat osoittaneet, että nopeat muutokset ja ulkoiset olosuhteet voivat asettaa yrittäjät erittäin vaikeisiin tilanteisiin. Toimivien yritysten ja niiden tuottaman lisäarvon ja työpaikkojen säilyttäminen on kaikkien etu. Tämä laki tukee yrityksiä nousemaan takaisin jaloilleen nopeammin ja saamaan uuden alun, Bergqvist sanoo. 

Lakivaliokunta totesi mietinnössään, että hallituksen esitystä voidaan pitää harkittuna ja tasapainoisena kokonaisuutena, jossa parannetaan paitsi elinkeinotoiminnassa velkaantuneiden myös muiden velallisten asemaa ilman, että muutokset olisivat kohtuuttomia myöskään velkojien kannalta. Lakivaliokunta pitää tärkeänä seurata uudistuksen toimivuutta ja miten se käytännössä toteutuu. 

Sandra Bergqvist
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri