Budjettilisäykset nuorten yrittäjyyskasvatukseen ovat tervetulleita

10.12.2021 klo 12:59

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä valtion budjetista vuodelle 2022. Samalla valiokunta on päättänyt noin 40 miljoonan euron ylimääräisestä jakovarasta, joka kohdennetaan erilaisiin tärkeäksi koettuihin hankkeisiin. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on erityisen tyytyväinen budjettilisäyksistä, jotka suunnataan nuorten yrittäjyyskasvatukseen.

 
- Opetussuunnitelmassa mainitaan moneen kertaan oma-aloitteisuus ja painotetaan lasten kykyä rakentaa kokonaisuuksia eri lähteistä hankittujen materiaalien ja oppien pohjalta. Yrittäjyyskasvatus tukee näitä opetussuunnitelman tavoitteita hyvällä tavalla. Samalla lapset oppivat henkilökohtaisen talouden hallitsemista ja heidän aloitekykynsä kehittyvät, Adlercreutz sanoo.
 
Tämän hallituskauden aikana eduskunta on eri tavoin tukenut yrittäjyyskasvatusta kouluissa. Tänään eduskunnan valtiovarainvaliokunta on päättänyt, että nuorten yrittämistä tuetaan myös ensi vuonna. Lisämäärärahat ovat mahdollistaneet nuorten yrittämistä tukevien järjestöjen toiminnan laajentamisen entistä useamman nuoren hyväksi.
 
- Mitä suurimmassa määrin tämä on myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys. On tärkeää, että joka puolella Suomea ja sekä suomeksi että ruotsiksi on mahdollista osallistua yrittäjyyskasvatukseen. Kaikista ei ehkä tule yrittäjiä, mutta nuoret saavat silti oppeja, joista taatusti on hyötyä myöhemmin opinnoissa ja työelämässä, Adlercreutz sanoo.

 
Anders Adlercreutz
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri