Nopeita panostuksia hyvinvointiin tarvitaan nyt – kaikilla rintamilla

20.10.2021 klo 16:27



- Tilanne hoitoalalla on huonontunut merkittävästi koronapandemian aikana, ja alalla vallitsee akuutti henkilöstöpula. Nyt tarvitaan nopeita panostuksia ongelmien torjumiseksi ennen kuin ne kasvavat entisestään. Panostuksia tarvitaan hoitajien hyvinvointiin, koulutukseen ja parempaan johtajuuteen. Tarvitsemme myös sopimuksen korkeammasta palkkatasosta hoitajille, kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi sanoo.

Rehn-Kivi on  huolissaan myös kolmannen sektorin roolista sosiaali- ja terveydenhuollossa tulevaisuudessa, ja siitä miten kolmannen sektorin toiminta ja mahdollisuus tuottaa palveluja voidaan turvata soteuudistuksen jälkeen.


- Kolmannen sektorin järjestöillä on korvaamaton rooli julkisen sektorin täydentämisessä koskien ruotsinkielisiä palveluja, neuvoloita ja tukipalveluita. On tärkeää, että kaksikielisillä hyvinvointialueilla on tuntemusta siitä, mitä järjestöjä on olemassa eri asiantuntemusaloilla omalla alueella ja mitä palveluja ne voivat tarjota. Myös palvelujen hankintayhteistyön on toimittava kaksikielisten hyvinvointialueiden välillä, jotta voidaan hyödyntää jo olemassa olevaa hoitoasiantuntemusta, Rehn-Kivi sanoo.


- Tarvitsemme pitkäjänteisen suunnitelman mielenterveyttä tukevan opiskeluelämän luomiseksi. Kansallinen mielenterveysstrategia on hyvä työkalu, mutta meidän täytyy myös lisätä korkeakoulujen ja henkilöstön osaamista ongelmien huomaamiseksi ja ongelmien puuttumiseen aikaisessa vaiheessa. Meidän pitää myös madaltaa kynnystä ottaa mielenterveys ja mielenterveyden häiriöt puheeksi, Rehn-Kivi sanoo.

 

Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri