Valtioneuvoston selonteko kotouttamisen edistämisen uudistamistarpeista

15.09.2021 klo 15:29
Ryhmäpuheenvuoro 15.9.2021, edustaja Sandra Bergqvist.

Arvoisa puhemies,

Tarve kuulua johonkin on inhimillinen. Perheeseen tai ryhmään, mutta myös yhteiskuntaan. Tämän päivän keskustelulla on paljon arvoa; sillä, että me kansan edustajina puhumme kotoutumisesta myönteisessä hengessä. Haluamme toivottaa ihmiset tervetulleiksi tänne. Haluamme, että he viihtyvät ja voivat hyvin osana suomalaista yhteiskuntaa. 

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä tämä selonteko on paikallaan. Kotoutumisesta käyty keskustelu on pitkään ollut yksilökeskeistä. Nyt keskitymme rakenteisiin ja siihen, miten niiden avulla yksilöitä kyettäisiin tukemaan siten, että he eivät vain kotoutuisi, vaan että he myös tuntisivat itsensä osallisiksi tästä yhteiskunnasta. 

Arvoisa puhemies,

Kotoutumispoliittisen selonteon keskeisenä ajatuksena on panostaa entistä tehokkaammin kotoutumiseen jo alkuvaiheessa, jolloin ihminen on muuttanut Suomeen. Kuntien rooli kotoutumisessa on äärimmäisen tärkeä. Se korostuu entisestään, kun työvoimapalvelut siirtyvät TE-toimistoilta kunnille vuonna 2024. RKP-johtoisissa kunnissa on pääsääntöisesti panostettu kotoutumiseen, koska pidämme sitä arvokkaana. Oma kotipaikkakuntani Nauvo tuli maailmankuuluksi kerta heitolla, kun otimme vastaan satakunta pakolaista muutama vuosi sitten. Erityistä siinä oli se, että koko pieni paikkakunta osallistui auttamiseen. Järjestettiin vaate- ja lelukeräys, paikalliset yhdistykset loivat erilaisia yhteistyömuotoja ja paikalliset yrittäjät tarjosivat töitä. Tämä sai osakseen paljon myös kansainvälistä huomiota, ja sitä alettiin kutsua lyhyesti sanottuna Nauvon malliksi. Kotoutumista edistävä työ ei ole pelkästään viranomaisten asia, vaan siinä on kyse myös lähiyhteisön laajasta yhteistyöstä.

Moni on kuullut myös Närpiöstä, jossa 16 prosenttia väestöstä on ulkomaalaistaustaisia. Närpiön kotoutumismalli on selkeä. Siinä korostetaan työpaikan merkitystä. Työn kautta pakolaiset voivat olla aktiivisia ja tulla osaksi lähiyhteisöään. Toimettomuus kun heikentää sekä itsetuntoa että turvallisuudentunnetta.

Muun muassa maahanmuuttajan taidoista tulisi tehdä nopeasti kartoitus ja yksilön osaamista ja vahvuuksia tulisi hyödyntää huomattavasti paremmin kuin mitä tällä hetkellä tehdään. Tällaiset toimenpiteet ovat avain onnistuneeseen kotoutumiseen. Rakenteiden tulee kannustaa ja auttaa yksilöä löytämään Suomesta töitä, ystäviä ja harrastuksia, eli siis rakentamaan elämänsä tänne.

Arvoisa puhemies,

Selonteossa maahanmuuttajanaiset nostetaan erityiseksi kohderyhmäksi. Liian monet naiset ovat tällä hetkellä työelämän ulkopuolella eivätkä pääse osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Heidät on tärkeä tavoittaa ja tukea heitä kohti työelämää. Uusia toimintatapoja tarvitaan erityisesti äitien tukemiseksi. Selonteossa on hyvä ehdotus sellaisten perhekeskusten perustamisesta, joissa kielikursseja olisi mahdollista järjestää perheystävällisellä tavalla. Parannuksia ehdotetaan myös sellaisten henkilöiden kotoutumismahdollisuuksiin, jotka ovat muuttaneet Suomeen perheenjäsenen työn takia.

Arvoisa puhemies,

Paikallisen kielen osaaminen on yksi onnistuneen kotoutumisen avaimista. Jos osaat kieltä, kynnys kaikkeen muuhun osallistumiseen on paljon matalampi. Selonteossa korostetaan kautta linjan, että kotoutumisen tulisi olla mahdollista molemmilla kotimaisilla kielillä, suomeksi ja ruotsiksi. Joko jommalla kummalla kielellä tai molemmilla. Me RKP:ssä tuemme tätä lämpimästi ja näemme jo nyt monissa kunnissa, miten hyvin kotoutuminen ruotsiksi voi onnistua. Monille ruotsin kielen oppiminen on nimittäin helpompaa.

Arvoisa puhemies,

Suomi on ikääntyvä yhteiskunta, jossa yhä useammilla alueilla ja aloilla on työvoimapulaa, ja jossa syrjäytyminen on kasvava ongelma. Ruotsalainen eduskuntaryhmä tukee aktiivisesti eri toimenpiteitä työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi. Yhtä aktiivisesti tuemme myös sellaisia toimenpiteitä, joilla voimme auttaa ja suojella hädänalaisia ihmisiä. Mutta maahanmuuttoa ei voi olla ilman kotoutumista. Kotoutuminen on ratkaisevaa tulevaisuutemme kannalta. Suomalaiset yritykset tarvitsevat uusia työntekijöitä ja suomalaisen yhteiskunnan on kyettävä houkuttelemaan tänne lisää nuoria. Meidän on onnistuttava siinä nykyistä paremmin. On hienoa, että otamme nyt konkreettisia askeleita oikeaan suuntaan.

Kiitos.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uusimaa
RKP, Vaasan vaalipiiri