Työllisyysastetta on nostettava

28.06.2021 klo 16:03
Eduskunnassa on tänään käyty palautekeskustelu julkisen talouden suunnitelmasta.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi korosti työllisyysasteen parantamista ja talouden kasvua edellytyksinä hyvinvointivaltion toimimiselle.


- Työllisyysasteen nostamiseksi on tärkeää, että hallitus vielä tällä kaudella tuo esitykset ulkomaisen työvoiman saatavuuden helpottamisesta, että sote-uudistuksen toimeenpanossa keskitytään myös mielenterveyden edistämiseen ja että osatyökykyisten asemaa vahvistetaan sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä, Rehn-Kivi sanoo.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä iloitsee siitä, että työ tutkimuksen, kehityksen ja innovaatiotoiminnan lisäämiseksi on lähtenyt käyntiin. Talouden vahvistamisen kannalta on tärkeää, että Suomi menestyy kansainvälisillä markkinoilla.

Rehn-Kivi korosti puheenvuorossaan myös valtion velkaantumisen hillitsemistä, ja että paitsi valtion, myös kuntien talouteen pitää tulevina vuosina kiinnittää erityistä huomiota.

- Monet kunnat ovat olleet pitkään kovilla suuren tehtävämäärän ja yhä kasvavien sote-kulujen myötä. Nyt kun sote siirtyy hyvinvointialueille, on kunnissa mahdollisuus keskittyä muihin tärkeisiin tehtäviin ja terveeseen taloudenpitoon, Rehn-Kivi sanoo.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa, että muun muassa oikeudenhoito, kasvavat oppimiserot, mielenterveysongelmien lisääntyminen ja monien viranomaispäätösten hitaudet, vaatisivat kipeästi panostuksia. Kokonaisverotusastetta ei kuitenkaan tule nostaa, vaan on keskityttävä kestävämpien ratkaisujen löytämiseen.
Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri