Suomi sai ensimmäisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman

15.04.2021 klo 15:57
Valtioneuvosto on tänään luovuttanut ensimmäisen valtakunnallisen liikennesuunnitelman eduskunnalle. 

Suunnitelma, joka ulottuu vuoteen 2032 asti, pyrkii lisäämään pitkäjänteisyyttä liikenteeseen liittyvään päätöksentekoon. Liikennesuunnitelma on valmisteltu valtioneuvoston vuonna 2019 asettamassa parlamentaarisessa työryhmässä.
 
- Valtakunnallinen liikennesuunnitelma on odotettu ohjauskirje josta jokainen kokonaisuuteen kuuluva osapuoli hyötyy. Suunnitelma sisältää muun muassa kirjauksia toimivasta saaristoliikenteestä sekä panostuksia alempiin tieverkkoihin. RKP on suunnitelman valmistelussa myös korostanut satamien ja alueellisten lentokenttien merkitystä, sanoo kansanedustaja Mikko Ollikainen, RKP:n edustaja parlamentaarisessa työryhmässä.

Liikennesuunnitelma sisältää keskeisiä periaatteita rahoituksen tasokorotuksista, ja muun muassa korjausvelan odotetaan laskevan. Jokaisen hallituskauden alussa liikennesuunnitelmaa tullaan huomiomaan julkisen rahoituksen suunnitelmassa. 
 
- Pitkäjänteinen liikennesuunnitelma luo paremmat edellytykset EU-rahoitukselle ja toimii arvokkaana apuna päätöksentekijöille.  Suunnitelma antaa myös tulevaisuuden toivoa alan toimijoille ja toiminnan pitkäjänteiselle suunnitellulle, Ollikainen toteaa.

Mikko Ollikainen
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri