Eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtaja Rehn-Kivi: HPV-rokotteella voidaan hävittää kohdunkaulansyöpä 

04.03.2021 klo 11:51

Tänään 4. maaliskuuta vietetään kansainvälistä HPV eli papilloomavirus -tietoisuuspäivää. Suomessa HPV-rokotus on ollut viime syksystä alkaen tasa-arvoisesti tarjolla tyttöjen lisäksi myös pojille osana kansallista rokotusohjelmaa, mutta rokotuskattavuus on jäänyt matalaksi. Rokotuskattavuudessa on lisäksi huomattavia alueellisia eroja. Jotta ihmisen papilloomavirus voitaisiin hävittää Suomesta, rokotuskattavuuden on oltava riittävän korkea, eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtaja ja poikien oikeutta HPV-rokotteeseen aktiivisesti ajanut, kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (r.) sanoo. 

EU:n syöväntorjuntasuunnitelman tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä rokottaa vähintään 90 prosenttia tytöistä ja lisätä merkittävästi poikien rokottamista, tavoitteena on poistaa kohdunkaulansyöpä ja muut HPV:n aiheuttamat syövät.

  - Rokottaminen on parhaimpia ennalta ehkäiseviä toimia mitä meillä on. Suomen tulee ottaa tavoitteeksi tyttöjen ja poikien rokotuskattavuuden nostaminen EU:n suunnitelman mukaisesti. Rokotuksilla voidaan ehkäistä HPV:n aiheuttamia sairauksia ja pelastaa ihmishenkiä. Olemme Suomessa antaneet naisille mahdollisuuden seulontoihin muun muassa kohdunkaulansyövän toteamiseksi, mutta miehillä HPV:ta ei testata. Nuorten miesten keskuudessa papillooman aiheuttamat suun ja kurkunseudun syövät ovat viime vuosina lisääntyneet. Papa-kokeita ja muita seulontoja ei kuitenkaan voi verrata rokotteeseen. Testeillä saadaan selville, mikäli henkilö on jo sairastunut johonkin syöpämuotoon. Rokotus antaa suojan sairastumiselta kokonaan, Rehn-Kivi sanoo.
 

HPV eli ihmisen papilloomavirus on erittäin yleinen, noin kahdeksan kymmenestä saa tartunnan elämänsä aikana. Hyvä hygienia ei suojaa HPV-infektiolta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan paras keino suojautua tartunnalta on HPV-rokote.

Suomessa on vuodesta 2013 lähtien tarjottu HPV-rokote tytöille osana kansallista rokotusohjelmaa. Poikien rokotusohjelma käynnistyi syksyllä 2020. Kirjaus kansallisen HPV-rokotusohjelman laajentamisesta tasa-arvoisesti kaikki nuoret suojaavaksi sisältyy nykyiseen hallitusohjelmaan.

Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri