Hallituksen massiivinen tukipaketti on sekä tervetullut että tarpeellinen

20.03.2020 klo 16:39
Paketti sisältää toimenpiteitä jotka auttavat kaikkia yritysmuotoja ja toimenpiteitä jotka keskittyvät estämään yritysten konkursseja ja toimenpiteitä joiden avulla taistellaan massatyöttömyyttä vastaan.

 


- Koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten seurausten hillitsemiseksi olemme hallituksessa tänään tehneet tärkeän päätöksen ennennäkemättömästä paketista. Hallitus on päättänyt 15 miljardin euron panostuksesta ja yhdessä muiden valtiollisten toimenpiteiden kanssan Suomen Pankilta, Finnveralta ja Finanssivalvonnalta valtion tukipaketti nousee noin 50 miljardiin euroon, Thomas Blomqvist, pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri sanoo.


- Tällä hetkellä on paljon yrityksiä ja yrittäjiä jotka ilman omaa osuutta ovat joutuneet hyvin vaikeaan tilanteeseen. Heidän on saatava apua päästäkseen kriisin yli. Olen erityisen iloinen siitä, että myös yksinyrittäjät ja freelancerit voivat saada työttömyyskorvausta, Blomqvist sanoo.

- Tässä massiivisessa paketissa on myös toimenpiteitä jotka työmarkkinaosapuolet ovat ehdottaneet ja jotka antavat enemmän joustoa yrittäjille ja enemmän turvaa työntekijöille. Tästä olen erityisen iloinen.
Thomas Blomqvist
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri