Päästökauppaa tulee laajentaa jotta investointiympäristö olisi ennustettavissa

17.01.2019 klo 17:09
Kansanedustaja Anders Adlercreutzin mukaan päästökauppajärjestelmää tulee suunnitella pitkäjänteisesti investointiympäristön ennustettavuuden parantamiseksi. Lisäksi sen tulee perustua EU:n osuuteen globaaleista päästöistä.

– Vuoteen 2030 asti tiedämme suunnilleen, miltä päästökauppajärjestelmä tulee näyttämään. Tämän jälkeen moni asia on kuitenkin vielä auki ja epävarmuus asettaa haasteita teollisuudelle suunnitella investointeja pitkällä tähtäimellä. EU-puheenjohtajakautensa aikana Suomen tulee aktiivisesti ajaa päästökaupan kehittämistä ja laajentamista. Myös liikenne, lämmitys ja jäähdytys tulisi sisällyttää päästökaupan piiriin ja järjestelmän tulisi perustua todelliseen päästökiintiöön, Adlercreutz sanoo.

 
Globaalilla tasolla ilmaston lämpeneminen ei saa ylittää 1,5 astetta. Tällä hetkellä arvio jäljellä olevasta globaalista nettopäästökiintiöstä on noin 500 Gt.
 
– Yltääksemme tavoitteisiimme päästökaupan tulisi perustua tähän absoluuttiseen määrään päästöjä. Tuolloin voisimme luoda ennustettavat markkinat yrityksillemme ja saavuttaa ilmastotavoitteemme.
 
– Osa päästökaupan tuloista voitaisiin ohjata niille, jotka ylläpitävät hiilinieluja
Anders Adlercreutz
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri