Rehn-Kivi huolissaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista

20.12.2018 klo 16:49
Vaikka yleinen tulotaso on noussut, samanaikaisesti lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt ja eläkeläisten asema heikentynyt tämän hallituskauden aikana

Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi peräänkuuluttaa siksi lisäpanostuksia niin lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen kuin takuueläkkeen ja kansaneläkkeen nostoon ensi vuoden talousarvioesityksessä. Rehn-Kivi painotti tämän päivän talousarviokeskustelussa yhteiskuntamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja kuinka tärkeää on, että heitä ei unohdeta.


- Lapsiköyhyys on kaikkein yleisintä yksinhuoltajaperheissä ja joka viidennellä yksinhuoltajaperheellä on vaikeuksia jokapäiväisen taloudenpidon kanssa. Yksinhuoltajakorotusta nostamalla ja poistamalla yksinhuoltajakorotuksen ja toimeentulotuen epäreilun yhteyden voimme parantaa useiden lapsiperheiden arkea. Ei voi olla niin, että samalla kun korotetaan yhtä tukea, niin leikataan toisesta. Meidän on pidettävä huolta siitä, että huolehdimme yhteiskuntamme heikompiosaisista inhimillisellä tavalla, Rehn-Kivi sanoo.

Rehn-Kivi keskusteli tänään myös Invalidiliiton sekä Näkövammaisten liiton edustajien kanssa uudesta vammaislaista.

- Tämä laki on selkeä parannus vammaisten henkilöiden asemaan maassamme. Olisi erityisen tärkeää, että ehtisimme hyväksyä tämän kaivatun lakiuudistuksen vielä tämän eduskuntakauden aikana, Rehn-Kivi sanoo.
Näiden asioiden lisäksi Rehn-Kivi painotti myös rokotusvalistuksen sekä työpaikkahyvinvoinnin tärkeyttä
Veronica Rehn-Kivi
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uusimaa
RKP, Vaasan vaalipiiri