Strand korosti ympäristö- ja energiakasvatuksen merkitystä

13.03.2018 klo 15:17
Valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta keskustellaan tänään eduskunnassa. RKP:n kansanedustaja, Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strand nosti puheenvuorossaan esille koulutuksen merkityksen sekä maamme vientiyritysten kasvupotentiaalin.

- Esimerkiksi Vaasassa olemme yhdessä alueen elinkeinoelämän kanssa luonneet energiakoulutusstrategian, joka kattaa koko koulutusketjun. Haluamme saada nuoret kiinnostumaan jo varhaisessa vaiheessa energia- ja ilmastoasioista yleisesti sekä siihen liittyvästä kansainvälisestä kaupasta. Oikeustieteen opiskelijamme voivat erikoistua energiajuridiikkaan ja niin edelleen, Strand sanoo.

 

- Valtion tulisi myös tarkasti seurata ja itsekin olla mukana siellä, missä yritykset markkinaehtoisesti panostvat isoja summia tutkimukseen ja kehitykseen. On esimerkiksi ollut surullista seurata, kuinka ammattikorkeakolujen rahoitusmalli rankaisee erityisesti korkean jalostusarvon vientiyrityksille elintärkeää tekniikan alan koultusta. Tähän on saatava muutos.

Joakim Strand
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri